Mitä opetetaan, kun opetetaan äänenkäyttöä tulkeille?

Vaikka ääni on keskeinen työkalu monessa ammatissa, usein siihen kiinnitetään huomiota vasta, kun tulee ongelmia.

Sanoilla on merkityksiä, mutta sanan merkitys voidaan kääntää päälaelleen muuttamalla sitä, miten sana sanotaan.

Huonoista äänentuoton tavoista on vaikea opetella eroon, ja siksi on tärkeää kiinnittää huomiota tulkin ääniergonomiaan jo opiskeluaikana. Ääniergonomian lisäksi tulkkien äänikoulutukseen kuuluu äänen ilmaisuvoimaan tutustuminen. Sanoilla on merkityksiä, mutta sanan merkitys voidaan kääntää päälaelleen muuttamalla sitä, miten sana sanotaan.

Ääni paljastaa tunteita, ja sillä voidaan tukea merkityksen välittymistä myös esimerkiksi erilaisia painotuksia tai äänensävyjä käyttämällä. Tulkki ei tulkatessaan käytä välttämättä sellaisia painotuksia ja sävyjä, jotka olisivat hänelle itselleen luontevia, vaan tulkin tulisi olla uskollinen lähteelle. Tulkkikoulutuksessa opiskelija tutustuu omaan ääneensä ja ottaa aiempaa paremmin käyttöönsä sen ilmaisuvoiman.

Hyvä ääni syntyy luonnollisesti

Ihmiset eivät puhu samalla tavalla, vaan jokaisella on oma persoonallinen äänensä. Puhujan on tärkeää löytää oma luonnollinen äänensä, jonka tuottaminen on vaivatonta. Kun käytämme luonnollista ääntämme, kuulostamme vakuuttavilta, ja useimmiten ääni on kuulijasta miellyttävä kuunnella. Jokaisen olisikin tärkeä tutustua omaan ääneensä kokeilemalla ja havainnoimalla. (Boone 2015, 1–3.)

Tutkiskelu kannattaa aloittaa selvittämällä, miten ääni syntyy. Ääni on ilman painevaihtelua. Ihmisääni syntyy, kun ulospurkautuva hengitysilma saa kurkunpäässä olevat äänihuulet värähtelemään. (Sihvo 2006, 11–12.)

Hengitys on siis aivan keskeinen osa äänen tuottamista, ja useimmiten sisään- ja uloshengitykset tapahtuvat luontevasti puheen lomassa. Äänentuoton kannalta hengittäminen ei kuitenkaan välttämättä ole optimaalista. Varsinkin jos kehomme on jännittynyt, hengittäminen helposti pinnallistuu, mikä on äänen kannalta huono asia. Kun keho on rento, pallea ja muut hengitykseen osallistuvat lihakset hoitavat hengityksen automaattisesti. (Sihvo 2006, 31–35.)

Jokaisen ääni on erilainen ja äänelle ominainen sointi ja väri syntyvät äänen resonoituessa kehossa.

Hengitysilman synnyttämä ääni äänihuulissa olisi melko mitätön, ellei ääni resonoituisi eli voimistuisi rintakehässä, nielussa, nenä- ja suuontelossa sekä suussa. Jokaisen ääni on erilainen ja äänelle ominainen sointi ja väri syntyvät äänen resonoituessa kehossa. (Sala, Sihvo & Laine 2011, 7–8.)

Jotta ääni syntyy vaivattomasti ja pystymme puhumaan pitkään, asennon tulee olla ryhdikäs ja rento. Ryhdikäs asento työllistää kehossa optimaalisesti niitä lihaksia, joiden tehtävä on pitää meidät pystyssä. Silloin kehossa ei ole turhia jännityksiä tai kiristyksiä, jotka heijastuvat helposti kaulan alueelle.

Erityisesti niskan, pään ja selän asennoilla on suuri merkitys sille, että kurkunpään alue pysyy rentona. Jos kurkunpään alue jännittyy, äänihuuletkin jännittyvät ja syntyy helposti äänihäiriöitä. (Sihvo 2006, 22–25.)

Ääni ei kuitenkaan ole pelkkä fyysinen, mekaaninen suoritus, jolla tuotetaan viesti vastaanottajan aivojen tulkittavaksi. Ääni itsessään viestii paljon puhujan fyysisestä ja psyykkisestä tilasta. Se voi paljastaa esimerkiksi tunnetilamme, vaikka puhutut sanat eivät käsittelisi tunteita lainkaan. (Waaramaa-Mäki-Kulmala 2009, 25.)

Ääni tulkin työssä

Diakonia-ammattikorkeakoulussa voi opiskella viittomakielen ja puhevammaisten tulkiksi sekä tiettyjen maahanmuuttajakielten, kuten arabian, kurdin, persian, somalin, kiinan ja thain asioimistulkiksi.

Viittomakielen, puhevammaisten ja puhuttujen kielten tulkkien työt eroavat toisistaan. Kun kuuro viittoo, ja tulkki tulkkaa viitotun viestin puheelle, tulkista tulee ikään kuin kuuron ääni. Kun puhuttujen kielten tulkki tulkkaa puhuttua kieltä toiselle puhutulle kielelle, lähteen ääni on ollut kuultavissa.

Eri toimintaympäristöillä on erilaisia vaatimuksia äänelle.

Viittomakielen tulkeilla on osittain erityyppisiä tulkkaustilanteita kuin puhuttujen kielten asioimistulkeilla. Viittomakielen tulkki saattaa työskennellä esimerkiksi opiskelutulkkina autoasentajakoulussa tai harrastustulkkina ratsastuskoululla. Eri toimintaympäristöillä on erilaisia vaatimuksia äänelle.

Puhuttujen kielten asioimistulkit toimivat suurimmaksi osaksi kasvatus-, sosiaali- ja terveysalojen asioimistilanteissa sekä maahanmuuttoon ja oikeuteen liittyvissä asioimistilanteissa. He tekevät enemmän puhelintulkkauksia, mikä asettaa omat haasteensa äänenkäytölle. Tulkki saatetaan tilata tulkkaamaan asiantuntijan esitystä yleisön eteen vaikkapa ulkoilmatilaisuuteen, joten myös puhuttujen kielten tulkkien tulee hallita erilaisten olosuhteiden vaatimukset äänenkäytölle.

Viittomakielen tulkin työn yksi erityispiirre on, että toinen tulkin työkielistä on hiljainen eikä ääntä käytetä. Joskus viittomakielen tulkeilla saattaa olla tapana viittoessaan kuiskata, mikä on äänelle suuri rasitus. On erityisen tärkeää, että opiskelujen aikana tällaiset huonot tavat huomataan ja niistä ohjataan pois.

Puhuttujen kielten tulkit käyttävät työssään usein kahta kieltä vuorotellen. Toinen kielistä on A-kieli, joka on yleensä tulkin äidinkieli ja vahvempi kieli, ja toinen kieli on B-kieli, jonka tulkki on oppinut toisena tai vieraana kielenä. Tutkimuksen mukaan vieraalla kielellä puhuminen saattaa rasittaa ääntä enemmän kuin äidinkielellä puhuminen. Kun työssään joutuu käyttämään useita kieliä, olisi hyvä kiinnittää erityisesti huomiota toisen tai vieraan kielen tuottamiseen oikein. (Järvinen 2017, 65–66.)

Tulkki joutuu usein puhuessaan sovittamaan puherytminsä toisen ihmisen puheeseen. Näin on erityisesti silloin, kun tulkki tulkkaa simultaanisti eli samaan aikaan lähteen kanssa. Tällöin tulkki ei voi täydellisesti noudattaa omaa luonnollista puhe- ja hengitysrytmiään.

Tulkkiopiskelijat keskimäärin tyytyväisiä omaan ääneensä

Tein maaliskuussa 2020 kyselyn tulkkiopiskelijoille äänestä ja äänenkäytöstä. Kyselyssä selvitettiin, millaiseksi tulkit kokevat oman äänensä, kokevatko he saavansa riittävästi äänenkäytön opetusta koulutuksessa ja millaisia vaatimuksia he ajattelevat tulkin työllä olevan äänenkäytölle. Kyselyyn vastasi 55 viittomakielen ja puhevammaisten tulkkauksen opiskelijaa ja 21 asioimistulkkauksen opiskelijaa. Vastausprosentti oli 41.

Kyselyn perusteella opiskelijat arvioivat oman äänensä keskimäärin positiivisesti. Lähes kolme neljäsosaa vastaajista kertoi olevansa tyytyväinen ääneensä.

Opinnoissa on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota ääniergonomiaan, sillä neljäsosa vastaajista piti ääntään heikkona ja koki, että runsaasti tai erityisen kuuluvasti puhuminen rasittavat ääntä. Viidesosa vastaajista tuntee puhuessaan tarvetta rykiä tai yskiä, ja samoin viidesosa tuntee joskus kurkunpään alueella kipua tai jännitystä. Tällaisia oireita voi tulla, jos huonot äänentuoton tavat rasittavat äänielimistöä. Yhdeksän prosenttia vastaajista oli huolissaan äänensä soveltumisesta alalle.

Ottaen huomioon kuinka tärkeä työväline ääni on tulkin työssä, opiskelijat tarvitsevat tukea varmistuakseen, että ääni tulee kestämään tulkin työn vaatimukset. Kun opiskelijoilta kysyttiin, millaista äänenkäytön opetusta he kaipaisivat opintoihin, vastaukset liittyivät pääasiassa ääniergonomiaan.

Joitakin äänen ilmaisuvoimaan liittyviä toiveita tuli myös. Opiskelijat toivoivat esimerkiksi eri äänensävyjen harjoittelua, eläytymistä äänellä, vakuuttavuutta ja puheen painottamista.

Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että äänestä huolehtiminen kuuluu tulkin päivittäisiin rutiineihin.

Kyselyssä selvitettiin, millaisia vaatimuksia opiskelijat ajattelevat tulkin työllä olevan tulkin äänelle. Suurin osa vastaajista oli sitä mieltä, että äänestä huolehtiminen kuuluu tulkin päivittäisiin rutiineihin. Asioimistulkkiopiskelijoista näin ajatteli jopa 95 prosenttia vastaajista ja viittomakielen ja puhevammaisten tulkkauksen opiskelijoista 87 prosenttia vastaajista.

Lisäksi lähes kaikki (95 %) viittomakielen ja puhevammaisten tulkkauksen opiskelijoista ja merkittävä osa (72 %) asioimistulkkauksenkin opiskelijoista ajattelee, että tulkin tulee osata käyttää ääntään elävästi.

Lopuksi opiskelijoilta kysyttiin, miten he työssään pitävät huolta äänestään. Vastauksissa korostui kolme asiaa: äänen lämmittely, äänen lepohetkistä huolehtiminen ja hyvät työasennot. Nämä asiat on jokaisen puhetyöläisen hyvä muistaa.

Määrällisesti eniten mainintoja opiskelijoiden vastauksissa sai kuitenkin veden juominen. Ehkä se konkreettisena ja vaivattomasti toteutettavana vinkkinä jää helposti opiskelijan mieleen.

Äänenkäytön opetus tulkkikoulutuksessa

Lähtökohta äänenkäytön opetuksessa on jokaisen äänen arvostaminen. Moni ei pidä omasta äänestään, mutta useimmiten siihen tottuu, kun pysähtyy tutkimaan sitä.

Tarkoitus on löytää oma luonnollinen ääni, jota on vaivatonta tuottaa.

Tarkoituksena ei ole kouluttaa äänestä tietynlaista, vaan tarkoitus on löytää oma luonnollinen ääni, jota on vaivatonta tuottaa. Silloin ääni yleensä kestää, se on vakuuttava ja sitä on miellyttävä kuunnella. Hyvä äänenkäytön tekniikka löytyy kokeilemalla ja havainnoimalla. Äänestä opetellaan myös pitämään huolta kiinnittämällä huomiota ääniergonomiaan.

Toinen puoli äänenkäytön opetusta on niiden kaikkien mahdollisuuksien etsiminen, joita omaan ääneen liittyy. Ääni voi olla kova tai se voi olla pehmeä, ääni voi olla epävarma tai vakuuttava, sillä voi sivaltaa tai helliä.

Tutkiskelu vaatii heittäytymistä ja oman persoonan likoon laittamista, sillä ääni on tärkeä osa jokaisen identiteettiä. Harjoittelu vaatii siis turvallisen ryhmän, jossa voi yhdessä tutkia, mihin kaikkeen oma ääni venyy.

Tämän lisäksi tulkin pitää opetella hallitsemaan ääntään. Tulkin ääni ei paljasta tulkin tunteita tai näkemyksiä. Tulkki osaa käyttää ääntään niin, että tulkin välittämä viesti on mahdollisimman uskollinen alkuperäiselle lähteelle.

Katri Huovinen opiskelee opettajantyönsä ohessa draamakasvatusta. Tulkeille tehty kysely oli osa hänen opintojaan.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020042722609