Siirry sisältöön
puhekuplia
Juttutyyppi  Pääkirjoitus

Pelastamme maailman teko kerrallaan 

Suomalaiset kuluttavat oman osansa maailman luonnonvaroista noin nelisen kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin. Ylikulutuksen suunta on muutettavissa, mutta se vaatii tekoja ekologisesti kestävän maailman puolesta, meiltä kaikilta.

Maailman ylikulutuspäivä on laskennallisesti se päivä, jona ihmisten ekologinen jalanjälki ylittää maapallon biokapasiteetin, eli kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Maailman ylikulutuspäivä on viime vuodet pysytellyt elokuun alussa. Käytämme siis noin seitsemässä kuukaudessa luonnonvarat, joiden pitäisi riittää koko vuodeksi. WWF:n mukaan vuonna 2019 suomalaisten laskennallinen ylikulutuspäivä oli 5. huhtikuuta. Me suomalaiset elämme siis muun maailman varoilla suurimman osan vuodesta.

WWF:n mukaan vuonna 2019 suomalaisten laskennallinen ylikulutuspäivä oli 5. huhtikuuta.

Luterilainen kirkko korostaa ympäristönäkemyksessään, että kristillisen käsityksen mukaan ihmisen tehtävä on viljellä ja erityisesti varjella luomakuntaa. Luomakunta on osa Jumalan luomistyötä ja siten pyhä.

Näyttäisi siltä, että kuluttamalla maapallon voimavaroja yli oman tarpeemme olemme sisäistäneet kristillisen käsityksen mukaisista tehtävistä hyvin vain toisen. Viljellä osaamme, mutta luomakunnan varjelun ulkoistamme helposti muille, kuten roskalaatikoita tyhjentäville yrityksille ja kierrätysfirmoille.

Koronavirus on vaikuttanut välillisesti meidän suomalaisten ympäristötekoihin, ainakin näennäisesti. Matkailun, erityisesti lentomatkailun, vähentäminen on saanut meidät näyttämään vihreämmiltä kuin oikeasti olemmekaan. Jos samanaikaisesti kuitenkin käyt katsomassa taloyhtiösi roskasäiliöitä, niin huomaat lisääntyneiden verkkokauppaostosten tehneen meistä muovin ja kartongin superkuluttajia. Uutistiedot kertovat uusien verkkokauppojen perustamisen kasvaneen jopa 1000 prosentilla normaaliin tahtiin verrattuna. Onko (yli)kulutuksemme siis vain muuttanut muotoaan?

Uutistiedot kertovat verkkokaupan kasvaneen jopa 1000 prosenttia viikossa.

Kun ympäristötietoiset teini-ikäiset nuoret ryhtyivät vaatimaan toimia meiltä aikuisilta, ymmärrettiin myös politiikassa, että maapallon pelastaminen on taloudellisesta järkevää, kannattavaa ja jopa välttämätöntä. Kun kehitämme energiatuotannon muotoja, liikenteen voimanlähteitä tai lähiruokaa, lisäämme uusien sukupolvien mahdollisuuksia varjella luomakuntaa ja maapalloa.

Ekososiaalisesti kestävän tulevaisuuden rakentaminen edellyttää, että myös jokaisen meistä on tehtävä henkilökohtaisia varjeluspäätöksiä päivittäin. Sitran elämäntapatesti auttaa hahmottamaan, mitä sinä voit tehdä Suomen ja maapallon pelastamiseksi teko kerrallaan.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020091169334