Death cafe – kahvia, kakkua ja keskustelua kuolemasta

Kuoleman kahvilat (Death Cafe eli DC) saivat alkunsa, kun sveitsiläinen sosiologi Bernard Crettaz vuonna 2004 järjesti Neuchâtelissa, Sveitsissä, ensimmäisen kahvilatapaamisen tuodakseen ”kuoleman esiin hiljaisuudesta”. Crettaz’lla oli halu kehittää uusia tapoja keskustella kuolemasta.

DC on tarkoitettu kaikille, joita kuolemasta puhuminen kiinnostaa, mutta kyseessä ei ole luento eikä suru- tai terapiaryhmä. Siten keskustelu ei ole luonteeltaan ryhmämuotoista, järjestettyä tukea surusta toipumiseen. DC on paikka, jossa voi jakaa kuolemaan liittyviä ajatuksia, tunteita ja tarinoita kunnioittavassa ja avoimessa ilmapiirissä. Kuoleman kahvila järjestetään, jotta ihmiset voivat kokoontua yhteen ja puhua vapaasti kaikenlaisista kuolemaan liittyvistä asioista.

”Sain oivalluksen, että elämää eletään itseä varten.” – Death Cafe -tilaisuuden osallistuja

Baldwinin (2017) mukaan DC:n toiminta liittyy kuoleman ymmärtämiseen luonnollisena osana elämän loppumista.  DC:ssa keskustellaan avoimesti kuolemasta turvallisessa, rennossa ja viihtyisässä, toisia kunnioittavassa ilmapiirissä. Kahvilaan osallistujat määrittelevät yhdessä sen, miten puhuminen etenee ja mitä aiheita otetaan esiin. Kahvila järjestetään, jotta muistetaan kunnioittaa ja arvostaa elämää. Koksvik (2020) lainaa kaunista sanontaa kuolemasta ‘Death is having a moment in the sun’ (Kuolema on hetki auringossa).

Usein DC järjestetään kuukausittain. DC:ssa on tarjolla teetä, kahvia ja kakkua. Tarjoilulla viestitetään, että ihminen on tervetullut tilaisuuteen.  Tapahtuma on maksuton ja päihteetön.

Kuoleman kahvilat Suomessa

Suomen ensimmäinen DC järjestettiin tiettävästi Lappeenrannassa lokakuussa 2014. Kahviloita on järjestetty myös Lahdessa, Kuopiossa ja Helsingissä.

”Avarsi sitä, kuinka erilaisia ajatuksia ihmisillä on.” – Death Cafe -tilaisuuden osallistuja

DC:n järjestäjien ei tarvitse olla ammattilaisia, ja siksi monissa kahvilatapahtumissa on osallistujia eri ammattikunnista. Järjestäjätahon edustajina paikalla on vähintään kaksi ihmistä, jotka huolehtivat käytännön järjestelyistä, tiedottamisesta ja kahvilan turvallisuudesta.

Oulussa järjestäjätahot olivat Hyvän Mielen Talo ry ja Diak. DC:ssa voi kuunnella tai käyttää puheenvuoroja yhteisessä keskustelussa. Tärkeää on, että tapahtumaan osallistutaan hyväksyvästi ja avoimesti.  Lisäksi osallistujien on hyvä ymmärtää, että on monenlaisia tapoja keskustella kuolemaan liittyvistä asioista.

Kahvila alkaa sovittuna kellonaikana. Ryhmä on avoin, joten osallistujat voivat vaihtua eri kahvilakerroilla. Kahvilassa osallistujien henkilötiedoilla ei ole merkitystä. Kuoleman kahvilat on usein aloitettu esittäytymiskierroksella, jonka aikana jokainen voi  kertoa itsestään sen mitä haluaa, vähintään kuitenkin etunimen. Vetäjät ovat kertoneet nimensä, taustaorganisaation ja roolinsa kahvilassa sekä kertoneet kahvilan ideasta.

”Positiivista, että asiasta puhutaan.” – Death Cafe -tilaisuuden osallistuja

Kahvilassa ei ole tarkoitus päätyä lopputulokseen, käytännön toimenpiteisiin tai muihin tuotoksiin. Tarkoituksena ei myöskään ole jakaa tietoa kuolemaan liittyvistä asioista tai varsinaisesti lisätä ihmisten tietämystä kuolemasta. Edellä mainitut asiat ovat tärkeitä sinänsä, mutta niitä varten on olemassa muita palveluja.

Death Cafe Oulu

Ensimmäinen Oulun kuoleman kahvila toteutettiin marraskuussa 2019. Vuoden 2020 aikana kahviloita on järjestetty viisi kertaa. Osallistujamäärä on vaihdellut 2–15 välillä. Kaikkiaan osallistujia on ollut 47, joista 31 naisia ja 16 miehiä. Muutamat ihmiset ovat osallistuneet useita kertoja, mutta useimmat yhden kerran.

”Nyt löytyi taas lisää syytä elää.” – Death Cafe -tilaisuuden osallistuja

Kahvilassa käsitellyt aiheet ovat nousseet osallistujien ajatuksista ja tuntemuksista kulloisellakin hetkellä. Tapaamisen alussa on mietitty itsenäisesti aiheita, joista osallistujat haluavat keskustella.

Puheenaiheina ovat olleet muun muassa:

• kuolleen ihmisen katsominen ja näkeminen
• läsnäolo läheisen kuollessa
• ammattilaisena kuoleman kohtaaminen asiakastyössä
• itsemurha
• lapsen kuolema
• hautajais- ja hautaamiskäytännöt
• surun ilmaiseminen
• rikoksen aiheuttama kuolema tai kuolemanvaara
• kuoleman jälkeisen muiston ja muistamiseen liittyvät asiat
• jäljen jättäminen elävien mieliin ja maailmaan
• kuolemanpelko
• henkimaailma ja spiritualismi
• elämän arvostaminen tai elämän eri vaiheiden ja tapahtumien hyväksyminen.

Ajankohtaisena aiheena on ollut myös koronan vaikutukset ja esimerkiksi omaan kuolemaan varautuminen yleisen uhan aikana.

Positiivista palautetta

Osallistujien palautteet ovat olleet myönteisiä. Pyysimme osallistujia kuvaamaan yksittäisillä sanoilla kokemustaan tapaamisesta heti kahvilan päätteeksi. Vastauksissaan osallistujat kuvasivat tunteitaan, kuten tyytyväisyyttä, helpotusta, turvallisuutta, toivoa, rauhaa, surua ja levollisuutta.

”Varmuus puhua aiheesta lisääntyi.” – Death Cafe -tilaisuuden osallistuja

Ilmapiiriä kiitettiin intiimiksi, kiireettömäksi, läsnäolevaksi ja innostuneeksi. Ryhmä koettiin kysyvänä ja avartavana sekä erilaisuutta, kokemuksia ja vertaiskokemuksia esiin tuovana. Tapahtuman merkitys koettiin muun muassa tarpeelliseksi, monipuoliseksi ja ystävälliseksi.

Osa osallistujista toi palautteissa myös esille, että keskustelu ei sinänsä muuttanut heidän tunteita tai ajatuksia elämästä ja kuolemasta. Osa toivoi myös, että tapahtumissa olisi käsitelty tiettyjä teemoja tai valmiita alustuksia. Kahvilamallin ideaan johdattelu, perehdyttäminen ja ohjaus eivät kuitenkaan kuulu. Odotusten selventämiseksi kahvilamallia on pyritty avaamaan tapaamisten yhteydessä sanallisesti ja esitteen avulla.

Kuoleman kahvilat jatkossa

Palaute rohkaisee jatkamaan. Kuolema on aiheena vaiettu, eikä  siitä osata puhua yhteisöissä tai kliinisessä työssä. Kuolemasta puhumista ei välttämättä koeta vaikeaksi vaan epämukavaksi. Myöskään sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa kuolemasta puhuminen ei välttämättä sisälly opintoihin. (Nelson, 2018.) Kuolema on ainakin länsimaissa mielletty ”tappiona” lääketieteelle ja elämän pitkittämisestä on tullut tavoiteltavaa.

”Vahvisti elämän merkitystä.” – Death Cafe -tilaisuuden osallistuja

Kuolema liittyy elämän loppuvaiheeseen.  Ymmärrämme, että tapaturmainen tai rikoksen myötä tapahtuva kuolema sekä iältään nuoren tai lapsen kuolema on traumaattinen, elämän pysäyttävä tai muuttava tapahtuma. Kuitenkin silloinkin on hyvä puhua kuolemasta, ajatuksista, tuntemuksista, käyttäytymisestä, toimintatavoista ja ihmisten erilaisuudesta elämän tapahtumien äärellä.

Baldwinin (2017) mukaan kokemus, tietoisuus ja osaaminen DC:sta lisäävät ihmisten kykyjä puhua ja keskustella kuolemasta. Nyatangan (2017) mukaan se, että kuolemasta puhutaan avoimesti, voi myös vaikuttaa ihmisen mahdollisuuteen suunnitella elämänsä loppuvaihetta.

Kuolemasta puhumista voidaan myös kehittää kuolemapositiivisuuden suuntaan, joka on vielä uusi eetos. Kuolemapositiivisuus on eräänlainen elämäntapasitoumus, jossa kuolemaa ei oteta kevyesti tai rennosti, vaan se on osa ihmisen reflektiota oman identiteetin muodostamisessa. Voidaan väittää, että kuolemapositiivisuus ja siihen liittyvät keskustelut voivat olla osa postmodernia elintapoihin liittyvää sisältöä, jossa yksilöitä kannustetaan harjoittamaan itsereflektiota identiteetin muodistamisessa. Lisäksi kuolemapositiivisuus edistää yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä hyötyjä sekä mahdollistaa puhumisen ja sitoutumisen kuolemaan.

”Tässä tuli huomattua, ettei todellakaan ole yksin sen kanssa, että joku tärkeä ihminen on mennyt.” – Death Cafe -tilaisuuden osallistuja

Kuolemaan liittyvä ahdistus näyttää olevan yhteydessä sosiaali- ja terveysalan henkilökunnan loppuun palamiseen (Hammer, 2019). Kokemukset sairaanhoitajakoulutuksen aikana järjestetyistä DC:sta ovat puolestaan osoittaneet, että opiskelijat ja työntekijät ovat saaneet välineitä kuolemasta ja menetyksestä puhumiseen, minkä vuoksi kuoleman kahviloita suositellaan pidettäväksi osana koulutusta (Nelson, 2018).

Suosittelemmekin DC-toiminnan laajentamista osaksi sosiaali- ja terveysalan koulutusta, erilaisiin kriisitilanteisiin ja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle.  Myöhemmin DC-toimintaa voidaan laajentaa sivistys- ja kulttuuritoimeen sekä eri yhteisöjen osaamiseksi. Kuolemasta on hyvä puhua, jotta muistaisimme arvostaa ja kunnioittaa elämää.

Lähteet

Baldwin, P. (2017). Death Cafés: Death Doulas and Family Communication. Behav. Sci. 26(7), 2–8.

Hammer, R., Ravindran, N. & Nielsen, N. (2019). Can Death Cafés resuscitate morale in hospitals? Med Humanit 0(0), 1–2.

Koksvik, G.H. (2020). Neoliberalism, individual responsibilization and the death positivity movement. International Journal of Cultural Studies 00(0), 1–17.

Miles, L. & Corr, C. A. (2017). Death Cafe: What Is It and What We Can Learn From It. OMEGA – Journal of Death and Dying 75(2), 151–165.

Nelson, K.E., Wright, R., Abshire, M. &. Davidson, P. (2018). All Things Death and Dying: Health Professional Students Participating in the Death Cafe Model. Journal on Palliative Medicine 21(6), 850–852.

Nyatanga, B. (2017). Do you come here often? The idea of a death café. British Journal of Community Nursing 22(2), 100.

Richards, N., Koksvik, G.H., Gerson, S.M & David C. (2020). The Global Spread of Death Café: A Cultural Intervention Relevant to Policy? Social Policy & Society 19(4), 553–572.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020102185829