Siirry sisältöön
Juttutyyppi  Artikkeli

Kuolevan potilaan kohtaaminen – haaste hoitotyön ammattilaiselle?

Tulevina vuosina palliatiivisen hoidon tarve tulee kasvamaan entisestään. Sen saatavuus on kuitenkin epätasa-arvoista ja alueellisesti riippuvaista. Laadukas palliatiivinen hoito edellyttää hoitohenkilöstöltä erityistä eettistä osaamista, kykyä ottaa lähestyvä kuolema puheeksi, taitoa olla läsnä ja kohdata kuoleva ja läheiset arvokkaasti. Onko palliatiivisen hoitotyön perusopetus riittävää?

Joka vuosi maailmassa 40 miljoonaa ihmistä tarvitsee palliatiivista hoitoa, silti vain 14 prosenttia tarvitsevista saa sitä. Tarve lisääntyy entistä enemmän ihmisten eliniän noustessa ja kroonisten sairauksien yleistyessä. (World Health Organization, 2021 -a, -b.)

Suomessa väestörakenteen muutos aiheuttaa merkittävää tarvetta palliatiiviselle hoidolle. Maailman terveysjärjestön mukaan vuosittain Suomessa palliatiivista hoitoa tarvitsee elämänsä loppuvaiheessa noin 30 000 ihmistä. Palliatiivista hoitoa ei ole sisällytetty terveydenhuoltojärjestelmään, joten sen saatavuus on epä-tasa-arvoista eri alueilla. Osaamista palliatiivisen hoidon ja saattohoidon osalta tulee lisätä, jotta turvataan palliatiivisen hoidon perustason osaaminen. (Saarto & Finne-Soveri, 2019.)

Palliatiivista hoitoa ei ole sisällytetty terveydenhuoltojärjestelmään, joten sen saatavuus on epä-tasa-arvoista eri alueilla.

Palliatiivisen hoidon periaatteet ja tavoitteet on kirjattu Sosiaali- ja terveysministeriön (2019) raporttiin. Tavoitteena on huolehtia potilaan ja hänen läheistensä elämänlaadusta sekä fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja henkisen kärsimyksen lievittämisestä. (Saarto & Finne-Soveri, 2019.) Hoitotyön ammattilaiset voivat omalta osaltaan tehdä tästä ajasta hyvää ja laadukasta kohtaamalla, olemalla läsnä ja opettelemalla viipymisen taitoa, joka on tarkoituksellista pysähtymistä, mutta kuitenkin aktiivista läsnäoloa. Silloin ei tehdä sijaistoimintoja, kuten tarkastella lääkelistaa tai oiota lakanoita. (Mattila, 2018.)

Kuolevan potilaan kohtaaminen hoitotyössä

Kuolevalla potilaalla, kuten kaikilla muillakin potilailla, on useita hoitotyön tarpeita. Palliatiivisessa hoitotyössä elämän rajallisuus ja kuolema ovat mukana koko potilaan hoitopolun ajan. Erityisesti kuolema ja siihen liittyvät pelot nostavat esille henkisen ja hengellisen tuen tarpeita. (Hänninen, 2015, s. 11.) Jokaisen potilaan henkinen ja hengellinen tuen tarve on erilainen, johtuen esimerkiksi elämänkatsomuksesta, uskonnosta tai kulttuurista. Hoitajan on keskusteltava potilaan kanssa, mitä se juuri hänen kohdallaan tarkoittaa.

Elämän loppuvaiheen kokonaisvaltaiseen ja laadukkaaseen hoitoon kuuluu kuolevan potilaan sekä hänen läheistensä kohtaaminen. Kuolevan potilaan hoidossa oleellisinta on fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja eksistentiaalisen kärsimyksen lievittäminen sekä potilaan elämänlaadun vaaliminen. Jokaista potilasta tulisi kohdella ainutkertaisena yksilönä, kuunnellen, arvostaen sekä huomioiden hänen odotuksensa ja toiveensa. Hoitajan tulee kohdata potilas ihmisenä eikä pelkästään sairautena. Myös omalla käyttäytymisellä ja vuorovaikutustaidoillasi kuten äänensävyllä ja katsekontaktilla viestität potilaalle erilaisia asioita, jotka kuoleva potilas aistii herkästi. (Terkamo-Moisio, 2018, s. 34–35.) Hoitotyön ammattilaisten tulisi kiinnittää huomiota vuorovaikutustaitoihinsa, koska jo yksi sana, äänen-paino tai pelkkä ilme voi jäädä potilaan mieleen. Vaikka itse hoitotoimenpide oli-sikin sujunut hyvin, myös hoitohenkilöstön vuorovaikutus potilaan kanssa voi vaikuttaa potilaan mielipiteeseen hoidon laadusta.

Kuolevan potilaan hoitotyö herättää hoitajissa tunteita, jotka voivat vaikuttaa työhön. Sen vuoksi palliatiivinen hoito tulisi huomioida koulutuksessa paremmin ja sitä tulisi kehittää, jotta jokainen kuoleva potilas tulisi kohdatuksi ja saisi tasavertaista, kaikkia osapuolia tyydyttävää, laadukasta hoitoa. Myös palliatiivisen hoidon (2017) suositukset painottavat erityisesti henkisen ja hengellisen tuen tärkeyttä saattohoidossa. (Terkamo-Moisio, 2018, s. 34–35.)

Hoitajan omassa elämässä voi olla meneillään asioita, jotka muistuttavat potilaan tilannetta. Tämä voi tehdä potilaan kohtaamisesta vielä haastavampaa, kun omat henkilökohtaiset tunteet ja huolet tulevat työssä esiin. Kohtaaminen voi olla haastavampaa myös, jos potilas on suurin piirtein saman ikäinen kuin hoitaja itse, tai muuten samassa elämäntilanteessa.

Omaisten ja hoitajan näkökulma

Potilaiden sekä heidän omaistensa mukaan sairaanhoitajan osaamiseen kuuluu hyvät vuorovaikutustaidot sekä hyvä tuntemus sairauksista ja oireista. Tärkeänä nähtiin myös yksilöllisesti suunniteltu ammattitaitoinen palliatiivinen hoito ja saattohoito sekä palliatiivisen hoidon eettisten ja juridisten kysymysten tunteminen. Omaiset toivovat, että sairaanhoitaja osaa tunnistaa potilaan kivun ja muut oi-reet, joita pystytään joko lääkkeettömin tai lääkkeellisin metodein lievittämään. Tärkeänä koettiin myös lääkehoidon ohjauksen taito varsinkin omaishoitajille, jotka hoitavat potilasta kotona.

Myötäelämisen taitoa tarvitaan potilaan ja omaisten kuullessa parantumattomasta sairaudesta.

Myötäelämisen taitoa tarvitaan potilaan ja omaisten kuullessa parantumattomasta sairaudesta. Vuorovaikutustaidot ja potilaan läheisten kohtaamisen taidot painottuvat palliatiivisen hoidon loppuvaiheessa ja eritoten silloin, jos potilasta hoidetaan omassa kodissa. (Vihelä, Hökkä & Kaakinen, 2020.) Potilaan kotona työskennellessä hoitajien täytyy huomioida potilaan toiveet myös siitä, miten toivoo hoitajien toimivan omassa kodissaan. Esimerkiksi eri kulttuureissa sekä uskonnoissa on erilaisia tapoja ja sääntöjä, mitkä ovat potilaille tärkeitä.

Sairaanhoitajan kuuluu tunnistaa palliatiivisen potilaan hoitolinjat sekä osattava toteuttaa hoitoa potilaan ja omaisten kanssa yhteistyössä. Kosketuksella on myös suuri merkitys kuolevan potilaan hoitotyössä. (Vihelä ym., 2020.) On todettu, että hieronnalla voi lohduttaa sekä tukea omaisia heidän hoitaessaan palliatiivista- tai saattohoitopotilasta kotona. Suurin osa heistä kokikin tulleensa hieronnan ansioista arvostetuksi omaishoitajana ja kokivat hyvinvointinsa lisääntyneen arjessa. (Styrman & Torniainen, 2018 s. 58–61.)

Saattohoitosuunnitelmissa korostetaan saattohoitopäätöksen tekemistä ja -neuvottelua potilaan ja hänen omaistensa sekä lähipiirin kanssa. Suositellaan, että suunnitelma sisältää kirjaukset hoitotahdosta ja fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalista sekä hengellisistä tarpeista, potilaan itsemääräämisoikeus huomioi-den. Saattohoitosuunnitelmissa myös korostetaan hoitohenkilökunnan koulutusta ja tukemista. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2010, s. 27–28.)

Saattohoidossa hoitohenkilökunta kohtaa potilaan, läheiset, työhön kohdistuvat ammattitaitovaatimukset sekä työssä jaksamisen haasteet. Saattohoidettava voi olla oman ikäinen potilas tai vakavasti sairas lapsi. Tilanne voi nostaa hoitajalle erilaisia tunteita ja tuntua raskaalta.

Ammatillisten rajojensa tunnistaminen on tärkeää, sillä se vaikuttaa työyhteisöön ja työn laadukkuuteen. Psyykkinen stressi alentaa hyvinvointia. Saattohoitotilan-teen aiheuttama epävarmuus tulevasta herkistää potilaan ja perheen hoitohenkilökunnan viestinnälle. Potilaan ja läheisten ehdoilla tapahtuvat keskustelut rakentavat luottamusta henkilökunnan toimintaa ja avunsaamista kohtaan. (Anttonen, 2016, s. 26–27; s. 65–67.)

Ammatillinen kasvaminen vaatii asioiden reflektoimista, tunteiden työstämistä ja niistä oppimista. Saattohoidossa tunnetyöskentelyn merkitys korostuu. Potilas tai perhe voi torjua tiedon kuolemasta, tällöin on kyse kyvyttömyydestä ottaa vastaan tietoisuus kuoleman mahdollisuudesta. Myös hoitohenkilökunta voi ohittaa kuoleman. Kuoleman käsitteleminen tai sen käsittelemättä jättäminen on henkisesti raskasta. Molemmissa hoitaja altistuu työssä väsymiseen ja se voi näkyä vain pakollisten tehtävien tekemisenä ja henkisesti kauemmaksi jättäytymisenä (Anttonen, 2016, s. 72.) Hoitohenkilökunnan tehtävänä on havainnoida potilaan neuvottomuus kuoleman edessä sekä nostaa esille epätietoisuus, pelot, jotta potilas pystyisi jollakin tasolla kohtaamaan kuoleman todellisuuden. Keskusteleminen on osa hoitotyötä ja hoitaja toimii sen mahdollistajana. Keskustelu vaatii hienotunteisuutta, rohkeutta ja oikea-aikaisuutta. Myös hoitohenkilökunta tarvitsee mahdollisuuden purkaa tunteitaan. Hoitotyössä on tärkeää tunnistaa henkilökohtaisen elämän ja työtehtävän rajat. (Anttonen, 2016, s. 73.) Hoitohenkilö-kunnan tulisikin saada säännöllistä työnohjausta ja myös lyhyellä varoitusajalla.

Vastaako koulutus tarpeeseen?

Palliatiivinen osaaminen tulisi olla perustaito, joka on jokaisella hoitotyön ammattilaisella. Perusopetuksessa on kuitenkin puutteita tällä alueella. Eri ammattikorkeakouluissa palliatiivisen opetuksen määrissä on eroja eikä täydennyskoulutus ole valtakunnallisesti yhteneväistä.

Palliatiivinen osaaminen tulisi olla perustaito, joka on jokaisella hoitotyön ammattilaisella. Perusopetuksessa on kuitenkin puutteita tällä alueella.

EduPal 2018–2021 on palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittämishanke, jonka tarkoituksena on selvittää sairaanhoitaja- ja lääkärikoulutukseen sisältyvää palliatiivisen koulutuksen tilaa. Hankkeessa tuotettujen selvitysten sekä Euroopan palliatiivisen yhdistyksen suositusten pohjalta on laadittu opetussuunnitelmasuositus sairaanhoitaja- ja lääkärikoulutukseen. Suosituksen tavoitteena on yhdenmukaistaa koulutuksessa opiskelijoiden palliatiivisen hoidon osaamista ja näin varmistaa hoidon saatavuutta ja laatua sijainnista riippumatta. (Sunikka, Muurinen, Lehto, Hökkä & Sainio, 2020.)

Sairaanhoitajille tulisi järjestää ohjausosaamiskoulutusta varsinkin kotisaattohoidon aikana, koska se on lisääntymässä. Sairaanhoitaja tarvitsee monipuolista teoriatietoa ja sosiaalisen kanssakäymisen osaamista, jotta voi toteuttaa laadukasta hoitoa. (Vihelä ym., 2020.)

Lopuksi

Kuolevan potilaan läheisille hoitajan kohtaaminen voi olla yksi merkittävimmistä asioista, joka heille jää mieleen tuosta ajasta. Hoitotyön ammattilaisilla tulisi olla keinoja empaattiseen ja kiireettömään kohtaamiseen. Tärkeintä on olla läsnä ja kuunnella. Hoitajat voivat joutua kohtaamaan hyvin erilaisia reaktioita kuolemaan. Onkin tärkeää olla arvostelematta tai mitätöimättä kenenkään tunteita. On myös tunnistettava omat voimavaransa ja pystyttävä työyhteisössä kertomaan, jos ei kykene oman tilanteensa takia kuolevaa ja tämän läheisiä kohtaamaan.

Jokainen kuolema on erilainen ja ainutlaatuinen. Tulevilla hoitotyön ammattilaisilla on kuoleman äärellä merkittävä rooli. Siksi jo opiskeluaikana saadut valmiudet ovat tärkeitä. Taidot karttuvat työharjoitteluiden ja työnteon myötä, mutta myös teoriapohja käytännön työlle on tärkeää.

Lähteet

Anttonen, M.-S. (2016). Kuoleman vaikeuden lievittäminen kuoleman todellisuuden kohtaavassa ja ohittavassa saattohoidossa. Substantiivinen teoria saattohoidosta potilaan, perheenjäsenen ja hoitohenkilökunnan näkökulmasta.  [Väitöskirja, Tampereen Yliopisto]. Saatavilla 15.2.2021
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/98745/978-952-03-0066-1.pdf?sequence=1

Hänninen, J. (2015). Saattohoito. Teoksessa T. Saarto, J. Hänninen, R., Antikainen & A. Vainio (toim.) Palliatiivinen hoito, 11. Helsinki: Duodecim.

Mattila, K.-P. (2018). Kuolemaansa lähestyvälle ja hänen perheelleen on hyvä puhua kuolemasta rohkeasti ja lempeästi. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 2018;134(8):834–5. Saatavilla 17.2.2021 https://www.duodecimlehti.fi/duo14273

Saarto, T., & Finne-Soveri, H. (2019). Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon tila Suomessa. Alueellinen kartoitus ja ehdotuksia laadun ja saatavuuden parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:14. Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavilla 17.2.2021
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161396/R_14_19_Palliatiivisen_hoidonjasaattohoidon_tila.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Sosiaali- ja terveysministeriö. (2010). Hyvä saattohoito Suomessa. Asiantuntijakuulemiseen perustuvat saattohoitosuositukset. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2010:6. Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavilla 15.2.2021
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/71949/URN%3aNBN%3afi-fe201504225791.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Styrman, T., & Torniainen, M., (2018). Kunnioittavan kosketuksen käsikirja. Ammatillinen hoitokohtaaminen sosiaali- ja terveysalalla. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.

Sunikka, T., Muurinen, K., Lehto, J., Hökkä, M., & Sainio, T. (2020). Uudet tuulet palliatiivisen hoidon opetuksessa. LAB University of Applied Sciences. Saatavilla 17.2.2021
https://blogit.lab.fi/health/2020/04/06/uudet-tuulet-palliatiivisen-hoidon-opetuksessa/

Terkamo-Moisio, A. (2018). Kuoleman läheisyydessä keskeistä on kohtaaminen. Tutkiva Hoitotyö, 16(2), 34–35. Saatavilla 17.2.2021 https://search-proquest-com.anna.diak.fi/docview/2299746106/fulltext/B9836B3B83FF4AEAPQ/1?accountid=27043

Vihelä, M., Hökkä, M., & Kaakinen, P. (2020). Potilaiden ja läheisten kokemusten sairaanhoitajan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon osaamisesta. Hoitotiede, 32(4), 275–284. Saatavilla 26.2.2021
https://search-proquest-com.anna.diak.fi/docview/2471816680/fulltextPDF/B9836B3B83FF4AEAPQ/2?accountid=27043

World Health Organization. (2021, -a). 10 facts about palliative care. Saatavilla 17.2.2021 https://www.who.int/news-room/facts-in-pictures/detail/palliative-care

World Health Organization. (2021, -b). Palliative care. Saatavilla 17.2.2021 https://www.who.int/health-topics/palliative-care

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021053132319