Työn merkityksellisyyden paradoksit

Merkitykselliseksi koetulla työllä on tutkittu olevan monia myönteisiä vaikutuksia. Vaikutuksia on analysoitu useimmiten yksilöiden näkökulmista. Merkitykselliseksi koettu työ vahvistaa muun muassa yksilön sitoutumista työhönsä ja lisää työtyytyväisyyttä. Kun ihminen kokee työnsä mielekkääksi ja arvokkaaksi, hän on usein muutenkin elämäänsä tyytyväinen. Työn merkityksellisyyden kokemuksella on keskeinen vaikutus ihmisen kokemaan elämän merkityksellisyyteen ja hyvinvointiin.

Jotta voimme syventää käsitystämme työelämän merkityksellisyyden lähteistä, on syytä tarkastella, millaisia jänniteitä niihin voi liittyä.

Kun työn merkityksellisyydessä korostetaan yksilön kokemusta, vaikuttaa siltä, että yksilö on myös ”itse vastuussa” työn merkityksellisyydestään. Kuitenkin yksilön kokemukseen vaikuttavat keskeisesti työympäristölliset ja -yhteisölliset tekijät. Merkityksellistä työtä kehystää myös, mitä kussakin yhteiskunnallisessa ja sosiaalisessa ympäristössä arvostetaan ja pidetään tärkeänä työnä.

Näiden edellä kuvattujen yksilöllisten ja sosiaalisten tekijöiden yhteen kietoutumisesta muodostuvat työn merkityksellisyyden paradoksit. Jotta voimme syventää käsitystämme työelämän merkityksellisyyden lähteistä, on syytä tarkastella, millaisia jänniteitä niihin voi liittyä.

Viisi merkityksellisen työn paradoksia

Työn merkityksellisyys rakentuu monesta eri tekijästä ja ulottuvuudesta. Tekijät sisältävät myönteisiä vaikutuksia yksilölle ja yhteisölle, mutta samanaikaisesti niihin sisältyy erilasia kriittisiä huomautuksia. Perustan seuraavan koonnin Baleyn ym. (2019) artikkeliin merkityksellisen työn paradokseista.

Ihminen antaa työlleen paljon, myös hänelle henkilökohtaisesti tärkeiden asioiden kustannuksella, tavoitellessaan merkityksellisyyttä.

Ensimmäinen paradoksi: Yksilö etsii merkityksellistä työtä täyttääkseen sisäisiä tarpeitaan. Samanaikaisesti hän on valmis kestämään heikkoja työoloja.

Ihminen voi kokea työssään syvää merkityksellisyyttä ja kutsumusta, vaikka työn ympäristölliset tekijät olisivat heikkoja ja huonoja. Ihminen on valmis kestämään kehnotkin työolot, kun hän havaitsee työnsä tärkeinä pitämät vaikutukset.

Työn merkityksellisyys voi olla sellainen imuvoima, että se vaikuttaa kielteisesti esimerkiksi yksilön läheisiin ihmissuhteisiin. Ihminen antaa työlleen paljon, myös hänelle henkilökohtaisesti tärkeiden asioiden kustannuksella, tavoitellessaan merkityksellisyyttä.

Toinen paradoksi: Merkityksellisyys vahvistuu, kun ihminen voi osoittaa omaa potentiaaliaan työssään, mutta merkityksellisyys realisoituu toisten ihmisten kautta ja kanssa.

Työ tulee merkitykselliseksi silloin, kun sen voi jakaa työkavereiden kanssa. Usein oma työ on riippuvainen muiden työstä ja kokonaisuus rakentuu kaikkien panoksesta. Merkityksellisyys vahvistuu, kun havaitsee työnsä vaikutukset muihin ihmisiin.

Teknologian ja digitalisaation kehityksen myötä tulee huolehtia, että ihmisillä on edelleen sellaisia tärkeitä vuorovaikutussuhteita ja kanavia, joissa jokaisen työ tulee tunnustetuksi ja arvostetuksi.

Kolmas paradoksi: Merkityksellisyyden kokeminen on henkilökohtaista, mutta sosiaalinen ympäristö määrittää arvokkaana pidettyä työtä.

Sosiaaliset, kulttuuriset ja poliittiset ympäristöt vaikuttavat siihen, mitä ihminen pitää merkityksellisenä työnä. Mielenkiintoista on, mitkä ovat kussakin kulttuurissa merkityksellisen työn kriteerit ja mitkä tahot niitä määrittelevät. Ihmisten tulkintoihin vaikuttavat muun muassa se, millaisen korvauksen työstä saa. Ristiriitaista on, kun työ tunnustetaan yhteiskunnallisesti merkittäväksi, mutta rahallinen korvaus siitä on pieni.

Neljäs paradoksi: Työn merkityksellisyys on subjektiivinen kokemus. Se on myös normatiivisesti ja symbolisesti säädeltyä.

Työnantajalla ja johdolla on suuri vaikutus merkityksen muodostamisen prosesseihin. Organisaation erilaiset toimintamallit ja -kulttuurit vaikuttavat siihen, mitä kullakin työpaikalla pidetään tärkeänä. Työnantaja saattaa pyrkiä tietyin normein ja symbolein ”hallitsemaan” merkityksellisyyden kokemusta. Ihmiset ovat valmiita kestämään kyseenalaisiakin normeja, hallinnoinnin mekanismeja ja toimintatapoja siinä toivossa, että tulevaisuudessa asiat olisivat paremmin.

Merkityksellisyys ei ole välttämättä vastaus nykyhetkeen, vaan se on kietoutunut laajempaan ajalliseen maisemaan, ihmisen omiin tavoitteisiin ja toiveisiin työnsä ja elämänsä suhteen.

Viides paradoksi: Työn merkityksellisyys on ihmiselle kokonaisvaltainen kokemus, mutta se voi olla myös alueellisiin, ajallisiin tai tiettyihin aineelliseen asioihin sidottu. Kokemus voi olla väliaikaista, osittaista ja episodimaista.

Työn merkityksellisyyden kokemus ei ole pysyvää, vaan se voi olla esimerkiksi tehtäväsidonnaista. Ihmisillä on väliaikaisia tiloja ja vaiheita, jolloin he kokevat merkitykselliseksi, että kyseinen tilanne johtaa heitä johonkin toivottuun tilaan. Merkityksellisyys ei ole välttämättä vastaus nykyhetkeen, vaan se on kietoutunut laajempaan ajalliseen maisemaan, ihmisen omiin tavoitteisiin ja toiveisiin työnsä ja elämänsä suhteen.

Toivon, että nämä näkökulmat voisivat syventää näkemystämme merkityksellisestä työstä ja suhtautuisimme niiden tarkasteluun analyyttisesti ja kriittisesti.

Miten paradoksien listaa voisi jatkaa?

Lähteet

Bailey, C., Lips‐Wiersma, M., Madden, A., Yeoman, R., Thompson, M., & Chalofsky, N. (2019): The Five Paradoxes of Meaningful Work: Introduction to the special Issue ‘Meaningful Work: Prospects for the 21st Century’. Journal of Management Studies, 56(3).

Teksti on ilmestynyt aiemmin myös Duunata.fi-blogissa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021102752549