Yhteistyöstä ekosysteemeihin

Työllistymistä edistäviä toimintamalleja on tähän mennessä koottu eri lähteistä noin 90. Niitä arvioidaan tarkastelemalla muun muassa kohderyhmää, tavoiteltavaa hyötyä, mallin toimivuutta suhteessa tavoitteisiin sekä skaalautuvuutta.  Kiinnostavia ja toimivia malleja on löydetty, mutta ihan yksinkertaista ei työllistymisen edistäminen ole. Arvioinnissa sekä mallien kehittämisessä haasteellista on se, että niitä usein toteutetaan hankepohjaisesti, joten tietoa pitkäaikaisista vaikutuksista ei ole yleensä saatavilla. Toisaalta siltä osin, kun tietoa on saatavissa, osallistujamäärät ovat pieniä, jolloin näyttö tuloksellisuudesta jää heikoksi. Kolmas haaste arvioinnissa on, että mallien toimivuuden perustetta on vaikea analysoida. Emme siis pystyneet aukottomasti arvioimaan mikä tekijä tai mitkä tekijät jossain mallissa aikaansai hyvän tuloksen.

Asiantuntija-arvion pohjalta, ja rinnalla myös tutkimusnäyttöä ja aiheeseen liittyviä selvityksiä tarkastellen, hyvistä malleista löytyi kuitenkin yhdistäviä teemoja. Näitä olivat muun muassa yhteistyö, osaamisen kehittäminen ja yksilöllinen ohjaus ja tuki. Ei siis mitään uutta auringon alla, voisi todeta. Teemoihin tarkemmin paneutuen niistä heräsi kuitenkin uusia näkökulmia ja mietinnän aiheita. Yhteistyön osalta oli mielenkiintoista havaita, millaisissa yhteistyörakenteissa työllisyyttä paikallisesti edistettiin ja toisaalta keiden rooli kehittämisessä näyttää varsin vähäiseltä. Ja ehkäpä liian vähäiseltä myös.

Ketkä kehittävät yhdessä ja ketkä eivät?

Keskeisiä toimijoita toimintamallien kehitystyössä ovat julkiset tahot, yhteisötalouden toimijat ja oppilaitokset. Nämä toimijat eri kokoonpanoissa näyttäytyivät keskeisinä paikallisina kehittäjinä ja roolit kehittämistyössä olivat myös varsin selkeät. Julkinen taho tuo monesti kehittämisyhteistyön raamin, rahoituksen tai yhteistyökumppanuuden mallin kehittämisessä tai vaikkapa asiakasohjauksessa. Oppilaitoksilla on osaamisen kehittämisen tehtävä, ja yhteisötalouden toimijat, kuten yhteiskunnalliset yritykset, tukevat moninaisesti osallisuutta, kuntoutusta, osaamisen kehittämistä ja työllistymistä.

Ensimmäinen, vähän heikosti näkyvä taho, on perinteiset yritykset. Näitä yrityksiä osallistetaan ehkä jossain kohtaa, he ovat toiminnan kohteita, mutta harvassa mallissa työnantajat ovat olleet mukana itse kehitystyössä alusta saakka. Tämä pohdituttaa, koska tavoitteena on työllistyminen myös avoimille työmarkkinoille, jolloin työnantajien tarpeet ja tavoitteet tulisi olla hyvin tiedossa.

Toinen taho, jonka rooli ei ole kovin vahva, on osallistujat ja asiakkaat itse. Osallisuus ja yhteiskehittäminen ovat viime vuosina vahvistunut sote- ja työllisyyspalvelujen kehittämisessä, mutta näyttää siltä, että asiakkaiden rooli palvelujen kehittämisessä on varsin rajattu. Heiltä kysytään ehkä mielipiteitä, mutta vahva rooli palvelujen kehittämisessä on vähäinen. Malleissa on mukana kuitenkin esimerkkejä, joissa osallistujien rooli oli keskeinen ja myös tulokset hyviä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Keijo-kokemusasiantuntijakoulutus, jossa edistetään rikos- ja päihdetaustaisten osaamista ja työllisyyttä. Mallin idean on luonut itse kohderyhmään kuuluva, ja koko malli perustuu osallistujien keskeiseen rooliin kehittämistyössä.

Kolmas taho, joka on varsin harvoin mukana kehitystyössä, on kansainväliset kumppanit. Muutamassa mallissa kansainvälisten kumppaneiden kanssa oli tehty yhteiskehittämistä, ja mukana oli myös malleja, joita jatkokehitetään yhteistyössä heidän kanssaan. Kansainvälisten kokemusten, osaamisen jakamisen ja yhteisen kehitystyön voisi kuvitella olevan työllisyyttä edistävienkin mallien osalta arkipäivää, mutta tämänhetkisen koonnin pohjalta näin ei vielä ole.

Mikä on ekosysteemi?

Yhteistyön ja verkostojen tärkeys tunnistetaan kyllä, yhtäkään malleista ei ollut tehty ilman yhteistyötä ja verkostoja. Hyvä ja toimiva yhteistyö on tärkeää, mutta työllisyyden edistämisen ja toisaalta kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen tarvitaan ehkä vielä järeämpiä keinoja. Ainakin hyviä verkostoja, mutta ehkä myös ekosysteemiajattelua. Jäimme myös miettimään mikä rooli yhteiskunnallisilla yrityksillä voi olla ekosysteemeissä, ja mitä sellainen toimintapa edellyttää ekosysteemin toimijoilta.

Yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemissä yhteistyö ja yhteisöllisyys ovat keskeisessä roolissa.

Yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemillä tarkoitetaan laajempaa verkostoa, joka koostuu erilaisista sidosryhmistä, kuten yhteiskunnallisista yrityksistä, muista yhteisötalouden organisaatioista, julkisista viranomaisista, korkeakouluista ja muista oppilaitoksista, rahoituslaitoksista, yksityisistä yrityksistä, osallistujista/palveluiden kohderyhmistä ja muista yhteistyökumppaneista. Tämä ekosysteemi tarjoaa yhteiskunnallisille yrityksille tukea, resursseja ja mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen ja kasvuun.

Yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemissä yhteistyö ja yhteisöllisyys ovat keskeisessä roolissa. Sidosryhmät voivat esimerkiksi jakaa tietoa ja resursseja keskenään, tarjota rahoitusta, neuvontaa ja tukea yhteiskunnallisten yritysten kehittämiseen, tai tarjota mahdollisuuksia uusien asiakkaiden saamiseen. Ekosysteemin avulla yhteiskunnalliset yritykset voivat vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan positiivisesti ja luoda kestävää liiketoimintaa samalla kun ratkaisevat yhteiskunnallisia ongelmia.

Toimiva ekosysteemi yhteistyölle edellyttää monia eri tekijöitä, kuten yhteistyöhalukkuutta, avoimuutta, luottamusta ja vuorovaikutusta eri sidosryhmien välillä. Seuraavat tekijät ovat tärkeitä, jotta yhteistyö toimii:

• Yhteistyöhalukkuus: Kaikkien sidosryhmien on oltava halukkaita ja motivoituneita yhteistyöhön yhteiskunnallisten yritysten kanssa.

• Avoin kommunikaatio: Sidosryhmien välillä on oltava avoin ja tehokas kommunikaatio, jotta tieto ja resurssit voivat liikkua vapaasti.
• Luottamus: Yhteistyö edellyttää luottamusta eri sidosryhmien välillä, jotta voidaan varmistaa yhteistyön jatkuvuus ja kestävyys.
• Yhteiset tavoitteet: Yhteistyön on perustuttava yhteisiin tavoitteisiin ja arvoihin, jotta eri sidosryhmät voivat tehdä yhteistyötä tehokkaasti ja saavuttaa yhteisiä tavoitteita.
• Oikeat kannustimet: Yhteistyö edellyttää oikeanlaisia kannustimia, jotta eri sidosryhmät voivat olla motivoituneita ja sitoutuneita yhteistyöhön.
• Joustavuus: Yhteistyössä on oltava joustavuutta ja valmiutta sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ja tarpeisiin.

Kun nämä tekijät ovat kunnossa, yhteistyö voi toimia ja ekosysteemi voi tukea yhteiskunnallisten yritysten kehitystä ja kasvua.

Lapin sosiaalinen kädenjälki -verkostosta ratkaisuja heikossa asemassa olevien työllistymiseen

Yksi kiinnostavimmista löydetyistä malleista yhteistyön näkökulmasta on Lapin sosiaalinen kädenjälki, jota toteutetaan edellä mainittujen ekosysteemille tärkeiden tekijöiden mukaisesti. Sosiaalinen kädenjälki tarkoittaa jonkin tuotteen, toiminnan tai palvelun tuottamaa yhteiskunnallista vaikutusta. Sosiaalista kädenjälkeä tarvitaan mittaamaan sitä, miten sosiaalinen kestävyys ja ihmiset pysyvät taloudellisten haasteiden ja vihreän siirtymän kelkassa mukana. Mitä suurempi sosiaalinen kädenjälki on, sitä paremmin sosiaalinen kestävyys toteutuu.

Lapin sosiaalinen kädenjälki -verkostossa keskeistä on kaikille avoin yhteiskehittäminen ja kehittämisen suuntaaminen yhdessä määriteltyihin tavoitteisiin. Lapin sosiaalinen kädenjälki -verkostolla ja -hankeperheellä etsitään ratkaisuja työvoiman kohtaanto-ongelmiin ja erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymiseen. Tavoitteena on vastata työvoimatarpeisiin niin, että jokainen löytää paikkansa työelämästä osaamisensa ja voimavarojensa pohjalta. Verkostossa luodaan edellytyksiä:

• heikommassa asemassa olevien työllistymiselle,
• edistetään yritysten yhteiskuntavastuun toteuttamista sekä
• tuetaan työyhteisöjä moninaisuuden hyväksymisessä.

Lapissa on 10 000 avointa työpaikkaa, mutta samanaikaisesti 8 000 työtöntä, joiden joukossa on monia nuoria, osatyökykyisiä, maahanmuuttajia, pitkäaikaistyöttömiä ja pitkän työuran tehneitä, joiden osaaminen on vanhentunut maailman muuttuessa. Kohtaanto-ongelmassa ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistämisessä on kyse yhteiskunnallisista haasteista, joita kukaan taho ei voi yksin ratkaista. Tarvitaan monia toimenpiteitä, jotka taklaavat ongelmaa monesta suunnasta yhtäaikaisesti.

Heikossa työmarkkina-asemassa olevien tukeminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on tukea vaikkapa yrityksiä ja työyhteisöjä siihen, että ne osaavat rekrytoida ja ottaa osaksi yhteisöä erilaisia työntekijöitä. Julkiset hankinnat ovat Suomessa 50 miljardia euroa vuodessa. Hankinnoilla voidaan edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä, mutta toisaalta samanaikaisesti tuoda ratkaisuja yritysten työvoimapulaan. Lapissa onkin käännetty ajattelu toisinpäin. Työttömät eivät ole ongelma. Ongelma on työvoimapula ja työttömät ovat työvoimapulan yksi ratkaisuista.

Lapin maakuntaohjelmassa kohtaanto-ongelma, heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäminen ja laajojen hankekokonaisuuksien rakentaminen ratkaisujen löytämiseksi ovat tärkeitä kehittämistavoitteita. Lapin sosiaalinen kädenjälki -verkostossa maakunnan korkeakoulut, oppilaitokset, alueelliset toimijat, kunnat, järjestöt ja yhteisötalouden toimijat hakevat yhdessä konkreettisia ratkaisuja työn ja tekijöiden kohtaamiseen, jotta jokainen pääsee osalliseksi yhteiskuntaan osaamisensa ja voimavarojensa mukaan.

Kirjoitus on ilmestynyt aiemmin myös Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen blogissa.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023030329544