”Kyllä mä rinta rottingilla kuljen siitä ohitse.” – Oman elinympäristön kehittäminen osallisuuden kokemuksena

Kaupungit ja kunnat Suomessa ovat havahtuneet yhteiskunnan vakautta uhkaavaan polarisoitumiseen, joka näkyy alueellisena eriytymisenä. Kaupunginosien tasolla eriytymisessä uhkana on, että hyvän kierteet keskittyvät joillekin asuinalueille ja negatiiviset kehityskulut toisille. Joillekin alueille uhkaa muodostua itseään ruokkiva negatiivinen kierre, jossa huono-osaisuus yhdistyy osallistumattomuuteen ja välinpitämättömyyteen, mitkä puolestaan lisäävät osattomuutta ja turvattomuutta.

Oulun Rajakylässä toimineessa Inklusiivisella toimintatavalla uutta (ITU2) -hankkeessa puututtiin tähän ongelmaan. Rajakylä on melko tavallinen 1960- ja 70-luvuilla rakennettu suomalainen lähiö, jossa on luonto lähellä.  Alue on kuitenkin kärsinyt huonosta maineesta ja sinne on kasautunut työttömyyttä sekä muuta huono-osaisuutta.

Palvelujärjestelmässämme huono-osaisuutta torjutaan yleensä yksilölähtöisesti tarjoamalla apua vaikeuksissa oleville ihmisille. Yksilöiden saama apu heijastuu yhteiskunnassa positiivisena kehityksenä, mutta voisiko oman asuinalueen menestyksekäs kehittämien heijastua hyvänä myös yksilön elämässä?

Tavoitteena mahdollisuuksien luominen kuntalaisille

ITU2:n tavoitteena oli mahdollisuuksien luominen kuntalaisten omaehtoiselle hyvinvoinnin edistämiselle, yhteisöllisyydelle ja syrjäytymisen ehkäisemiselle. Hankkeessa pyrittiin lisäämään asukkaiden osallisuutta. (Siira & Vuokila-Oikkonen, 2020, s. 13.)

Hankkeessa luotiin Rajakylään osallisuusmalli. Samalla pyrittiin edistämään koko kaupunginosan turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Osana tätä toteutettiin osallistavan budjetoinnin prosessi, jossa asukkaat saivat suunnitella ja toteuttaa pienimuotoisia kehittämishankkeita asuinalueillaan, ja jota Oulun kaupunki tuki pienellä rahallisella panostuksella. Osallistava budjetointi oli yhdistelmä Porto Alegren -mallia ja määrärahamallia (Häikiö ym., 2016).

”Se oli niin loistava idea ja sitä kehutaan joka päivä (–) Ja oon ylpee siitäkin, että me saatiin semmonen aikaan.”
– Rajakylän asukas

Porto Alegren -mallin soveltaminen Rajakylässä tarkoitti, että päätöksenteko organisoitiin asuinalueen kokoukselle.  Asukkaita tiedotettiin valtuuston budjettiprosessin luonteesta ja kulusta. Tällä tavoin he saivat paremmat valmiudet päätöksentekonsa tueksi.

Oulun kaupunki varasi 35 000 euron summan jaettavaksi kaupungissa syntyneiden eri ehdotusten kesken. Osallistujien tehtävänä oli äänestää vaihtoehtoa, jonka he katsovat parhaaksi. Rajakyläläisten tekemä ehdotus sai toiseksi eniten ääniä ja 3500 euroa rahaa Röllimetsän muutokseen.

Yhteistyössä Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatio -hankkeen (SOKRA) kanssa toteutettiin myös arviointitutkimus, jossa kartoitettiin osallistujien kokemuksia toiminnasta teemahaasteluilla.

Röllimetsä muutoksen kohteena

Rajakylässä osallistuvan budjetoinnin kohteeksi valikoitui alueella laajasti negatiiviseksi koettu paikka, rajakyläläisten nimeämä Röllimetsä. Se oli keskeisellä paikalla oleva ”luonnontilainen” alue, jota moni Rajakylän asukas piti pelottavana ja epäsiistinä. Asukkaiden ja kaupungin yhteistoimin Röllimetsä siistittiin avarammaksi puistoksi, johon tuli katettuja käytäviä, istuskeluun tarkoitettuja puistonpenkkejä ja puuston raivauksen myötä lisää valoa. (Vuokila-Oikkonen & Jokinen, 2020, s. 56–59.)

Vaikka aivan kaikkea suunniteltua ei saatukaan toteutettua, hankkeessa aikaansaatiin näkyvä muutos kaikkien rajakyläläisten elinympäristössä. Tämä muutos näkyi myös arvioinnissa toteutetuissa haastatteluissa.

Röllipuiston kunnostuksessa mukana olleet rajakyläläiset korostivat haastatteluissaan paikassa tapahtunutta muutosta. Metsä oli heidän mukaansa ”pessyt kasvonsa”. Siitä oli tullut siistimpi, avarampi ja turvallisempi lapsille ja muillekin rajakyläläisille, jotka kulkevat metsän läpi kauppareissujaan. Uutta Röllipuistoa kuvattiin pieneksi vihreäksi keitaaksi, jota kannattaa vaalia. Ennen pelottavaksi koettu paikka muuttui maineeltaan paremmaksi.

”Aina ku mä meen siitä ohi, niin mä aattelen, että jaha, keväällä päästään taas kattomaan mitä tänne on tapahtunu.”
– Rajakylän asukas

Arkipäiväisen elinympäristön lisäksi myös haastateltujen suhde paikkaan muuttui. Kaikki haastatellut korostivat kokevansa ylpeyttä uudesta puistosta ja siitä, että he olivat itse olleet rakentamassa sitä.

Lisäksi paikasta on tullut erityisellä tavalla merkityksellinen. Osallistujien puheessa näkyy, että oman työpanoksen myötä Röllipuistoon koetaan omistajuutta ja sen hoitoon sitoudutaan myös tulevaisuudessa.

Positiivinen palaute merkittävää

Toinen kokemuksia kuvaava piirre olivat kertomukset positiivisesta palautteesta. Osa osallistujista koki ylpeyttä saadessaan positiivista palautetta muilta Rajakylän asukkailta. Positiivista palautetta oli saatu myös yllättäviltä tahoilta, kuten ruokajonossa kohdatuilta yksinäisiltä miehiltä. Palautteesta voi päätellä, että kehittämiskohde oli budjetointiprosessissa valittu oikein, ja kehityskohde oli merkityksellinen osallistujien lisäksi myös muille asukkaille.

Lisäksi itse toimintaa kuvattiin mielekkääsi, mukavaksi vaihteluksi arkeen.  Myös hyvä henki ryhmän kesken jäi monelle mieleen.

Merkityksellisyyden kokemuksia

Osallistujien puheessa esiin nousseessa ylpeydessä kuuluu kaikuja merkityksellisyyden kokemuksesta. Sosiologi Aaron Antonovsky (1987) kuvaa merkityksellisyyttä kognitiiviseksi ja emotionaaliseksi arvioksi toiminnan arvosta. Merkityksellisyys puolestaan on hallinnan ja ympäristön ymmärrettävyyden ohella keskeinen osa koherenssin tunnetta, joka kuvaa valmiutta kohdata erilaisia elämän tapahtumia ja on yhteydessä sisäiseen motivaatioon.

Antonovskylle koherenssin tunne selittää myös sitä, miksi jotkut sairastuvat stressin vaikutuksesta ja toiset eivät. Kun oman, ylpeyttä herättävän toiminnan tulosten päivittäinen havaitseminen tuottaa merkityksellisyyttä, kysymys ei ole pelkästään asuinympäristöstä, vaan sillä voi olla myös vaikutuksia tekijän omaan hyvinvointiin, toimijuuteen ja jopa terveyteen.

”Ihan selkeää mielenvireyttä. Ja sitten sekin, että pääsee tekemään ruumiillista työtä, vaikka se nyt hyvin pienimuotosta, mutta kyllä se aina sukan kutomisen voittaa. Et saa vähän käyttää käsiä ja joskus kirvestä ja joskus raivaussahaa.”
– Rajakylän asukas

Rajakyläläisen näkökulmasta yhdessä tekeminen vahvisti parhaimmillaan resilienssiä eli joustavuutta ja kykyä selviytyä vastoinkäymisistä.  ITU2-hankkeessa ihmisten oli mahdollista rakentaa uutta näkökulmaa ympäristöönsä. Resilienssiä voidaan kutsua myös voimavaraksi, joka tuottaa kyvykkyyttä luoda ratkaisuja. Asukkaiden voimavarat saatiin käyttöön tuottamaan ratkaisuja Röllimetsän kunnostukseen yhdessä tehden.

ITU2-hankeessa voitiin parhaimmillaan rakentaa yhteisön resilienssiä, kun kehittämiseen pääsivät osallistumaan kaikki rajakyläläiset. Osallistuminen voi myös ennustaa pidempää elinikää ja aktivoida ihmistä tulevaisuudessa (Poijula, 2018).

Osallistuvan budjetoinnin vaikutuksia

Röllipuiston muutos ja sen tekijöiden kokema ylpeys kertovat, että omasta asuinalueesta huolehtiminen on omiaan edistämään asukkaiden osallisuuden kokemusta. Osallisuudessa keskeistä ei ole vain yksilön osallistuminen ja oma hyvinvointi, vaan myös mahdollisuus olla osa yhteisöä ja tulla tunnustetuksi siinä ympäristössä, jossa arkea eletään (Isola ym. 2017). Tällainen toiminta voi myös käynnistää laajempia positiivisia kehityskulkuja, jollaisista on muutamia esimerkkejä myös Rajakylässä. Pari alueen aktiivista asukasta on esimerkiksi aloittanut positiivisuuskampanjan, jossa kerättiin positiivisia kommentteja usein niin negatiiviseksi koetusta asuinalueestaan.

ITU2-hankkeen tulokset ovat esimerkki siitä, että kaupunkien ja kuntien kannattaa panostaa asukkaiden vaikutusmahdollisuuksiin alueilla, joilla on kasautunutta huono-osaisuutta. Tärkeää on saada aikaiseksi jokin konkreettinen muutos, joka havaitaan ja josta asukkaat voivat olla ylpeitä. Muutos voi olla pienikin, eikä se ei välttämättä aiheuta isoja kustannuksia – ainakaan jos toiminta voidaan organisoida hankerahoituksella.

”Kun yhessä tekee, ni siit tulee vähän sitä tekemisen meininkiä. Että siel aika moni varmaan kulkee rinta rottingilla. En mä oo ainut.”
– Rajakylän asukas

Oulun kaupunki sijoitti Röllipuistoon kaikkiaan 4500 euroa osallistuvan budjetoinnin pilotin kautta, mm. suunnitteluun ja metsurin työhön. Lisäksi asukkaiden oman aktiivisuuden avulla saatiin puistoon kunnostettua vanhoja ja heikkokuntoisia puistonpenkkejä, joiden rahallinen arvo kaupungille oli vähäinen. Samalla lisättiin penkkeihin rajakyläläisten omaa kädenjälkeä ja Röllipuistoon väriä. Kaupan päälle saatiin yksi tarina lisää kerrottavaksi puiston kunnostamisesta.

Lähteet

Antonovsky, A. (1987). Unraveling the Mystery of Health. How People Manage Stress and Stay Well. San Francisco: Jossey-Bass.

Häikiö, L., Lehtonen, P.  & Salminen, J. (2016).  Globaalin menetelmän paikalliset käytännöt – Osallistuva budjetointi Tesomajärven suunnittelussa. Yhdyskuntasuunnittelu 1 (54), saatavilla 26.5.2020 http://www.yss.fi/journal/globaalin-menetelman-paikalliset-kaytannot-osallistuva-budjetointi-tesomajarven-suunnittelussa/

Isola, A-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A.  (2017). Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Helsinki: THL.

Poijula, S. (2018). Resilienssi. Kirjapaja.

Siira, T. & Vuokila-Oikkonen, P. (2020). ITU2 osallistuva toimintamalli. Yhdessä tehden. Teoksessa. Vuokila-Oikkonen, P., Hyväri, S. & Keskitalo, E. (toim.) Asukkaat alueen hyvinvoinnin rakentajina – kokemuksia Oulun Rajakylän kehittämisestä (s.13–15). DIAK työelämä/19. Helsinki:Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Vuokila-Oikkonen, P. & Jokinen, P. (2020). Hyvinvointia ja turvallisuutta yhteiskehittämällä: osallistuvan budjetoinnin kokeilu, turvallisuuskävelyt ja ”roskishölkät”. Teoksessa Vuokila-Oikkonen, P., Hyväri, S. & Keskitalo, E. (toim.) Asukkaat alueen hyvinvoinnin rakentajina – kokemuksia Oulun Rajakylän kehittämisestä (s. 55–65). DIAK työelämä/19. Helsinki:Diakonia-ammattikorkeakoulu.

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020091169329