Seurakuntien ruoka-apu yhdistää ekologian ja sosiaalisuuden 

Yli 100 000 suomalaista turvautuu seurakuntien järjestämään ruoka-apuun vuosittain (Suomen evankelisluterilainen kirkko, 2012). Uusimmassa tutkimuksessa ”Koronakriisin vaikutukset ruoka-apuun keväällä 2020” (Laihiala, 2020) arvioitiin, että kuluvana vuonna eri ruoka-aputoimijoiden ruoka-apuun tukeutuu 100 000–200 000 ihmistä.

Kaikesta ihmisen aiheuttamasta ympäristökuormituksesta reilu kolmannes syntyy ruoasta. 

Ruoka-avussa tarjottava ruoka on usein ylijäämäruokaa, jota kauppa tai ravitsemusliike ei enää saa myydä, tai jota jää elintarviketeollisuudesta yli. Ruokavirasto on sallinut ruoka-avulle poikkeavia toimintatapoja, jotta hävikkiruokaa voidaan jakaa ruoka-apuna (Ruokavirasto, i.a.). Eri arvioiden mukaan Suomessa kaupoista, ravintoloista ja teollisuudesta jää hävikkiin yhteensä 215–265 miljoonaa kiloa ruokaa (Hävikkiviikko, i.a.). Kaikesta ihmisen aiheuttamasta ympäristökuormituksesta reilu kolmannes syntyy ruoasta. Hävikkiruuan käyttö sopii hyvin kirkon arvoihin. Seurakuntia varten onkin perustettu vuonna 2001 oma ympäristödiplomi ja sen käsikirja, joka auttaa seurakuntia täyttämään vastuutaan luomakunnasta esimerkiksi vähentämällä ruokahävikkiä (Kirkkohallitus, 2012, s. 83). 

Hävikkiruoan hyödyntäminen vaihtelee 

Diakoniabarometri 2020 (Alava ym., 2020) kartoitti ruoka-avun järjestämistä seurakunnissa ja osana diakoniatyön arkea. Hävikkiruokaa jaettiin ruoka-apuna lähes kahdessa kolmasosassa diakoniabarometriin vastanneiden työntekijöiden seurakunnista. Ruokailuissa tarjottavana hävikkiruokaa käytettiin kolmanneksessa vastaajien seurakunnissa. Eniten hävikkiruokaa käytettiin seurakunnista suurissa kaupungeissa Helsingin ja Tampereen hiippakunnissa. Tampereella seurakunnat ovat mukana usean toimijan yhteisessä KIERTO- hankkeessa. Hankkeessa kehitetään kiertotaloutta ja sen työllistämismahdollisuuksia, seurakunnat erityisesti hävikkiruuan jatkojalostuksen ympärille.   

Kolmannes vastaajista kertoi, että heidän seurakunnissa hävikkiruokaa ei käytetty lainkaan.

Kolmannes vastaajista kertoi, että heidän seurakunnissa hävikkiruokaa ei käytetty lainkaan. Osan vastaajista mukaan ”asia ei vain ole tullut mieleen”. Osa vastaajista ei puolestaan tiennyt, miksi hävikkiruokaa ei hyödynnetä. Hävikin käyttämättömyyttä perusteltiin myös hygienialla, logistisilla haasteilla ja tilojen puutteilla sekä sillä, että kaupoilta ei jää hävikkiä. Myös resurssien, organisoinnin ja yhteistyökumppanin puute mainittiin.

Yleisin perustelu hävikin hyödyntämättömyyteen oli vastauksissa se, että hävikin jaon ja käytön paikkakunnalla hoitaa joku toinen taho. Useammassa vastauksessa kerrottiin myös, että hävikkiruuan käyttöön on vasta havahduttu ja käyttö on juuri alkamassa, suunnitteilla tai prosessissa. 

Ruoka-avun kaksi puolta 

Hävikkiruuan käyttö ruoka-apuna yhdistää parhaimmillaan ekologista ja sosiaalista toimintaa. Hävikin hyödyntäminen säästää luontoa ja käyttökelpoinen ruoka annetaan heille, jotka sitä tarvitsevat. Ruoka-aputoimintaa arvostetaan, mutta myös kritisoidaan siitä, että se ylläpitää tilannetta, jossa ruoka-apu ja köyhyyden hoito on ulkoistettu kolmannelle sektorille.  

Sisäministeri Maria Ohisalo kritisoi väitöskirjassaan (2017) laaja-alaista ruoka-aputoimintaa siitä, että se ei puutu elintarviketeollisuudessa syntyvän ylijäämäruuan juurisyihin, vaan yrittää korjata kulutusyhteiskunnan ylikulutusta loppupäästä. Kritiikin mukaan ruoka-aputoiminta tarjoaa yrityksille yhteiskuntavastuullisen profiloitumisen mahdollisuuden, hyväntekeväisyysjärjestöille hyväntekijän roolin, uskonnollisille yhteisöille sisäänheitto–tuotteen sanan levittämiseen ja samalla poliitikoille keinon olla puuttumatta nälkäongelmaksi profiloitavaan ongelmaan (Ohisalo, 2017, s. 71–72).

Kun johonkin toimintaan totutaan ja se palvelee eri osapuolia, paine yhteiskunnalta köyhyyden vähentämisen toimenpiteisiin pienenee. Samaan aikaan hävikkiruoan hyödyntämisestä on tullut trendikästä. 

Ruoka-aputoimintaa arvostetaan, mutta myös kritisoidaan siitä, että se ylläpitää tilannetta, jossa ruoka-apu ja köyhyyden hoito on ulkoistettu kolmannelle sektorille.

Kaupat ovat myös lähteneet mukaan hävikin vähentämistalkoisiin. Varjopuolena on, että tuotteiden alennuslaputukset, viimeisten tuntien alennusmyynnit ja kauppojen hävikkiruuan myynti ovat vähentäneet ruoka-apuna jaettavan ruuan määrää ruokakasseihin.

Ylen uutisissa kerrottiin (Heimolehto, 8.9.2020), että kaupoista saatavan hävikkiruoan määrä vähenee niin, ettei sitä enää riitä jaettavaksi kaikille ruokajonolaisille. Kysyntä ruoka-avulle on kasvanut koko Suomessa koronan myötä ja osa avustusjärjestöistä on siksi vaikeuksissa. Hankalassa yhtälössä ideaali olisi, että kenenkään ei tarvitsisi turvautua ruoka-apuun, vaan jokaisella olisi riittävä toimeentulo hankkia itse terveellistä ruokaa. Tällöin ruokahävikin ongelmaan tulisi puuttua muilla keinoin. 

Yhteinen ateria yhdistää 

Uusi suuntaus seurakunnissa on, että ruokailuista on tullut yhteisiä kaikille ryhmille. Diakoniabarometrikyselyssä selvisi, että avoimia, yhteisiä ruokailuja järjestetään viikoittain tai kuukausittain 60 prosentissa barometriin vastanneiden seurakunnissa.  

Kansainvälisten onnellisuustutkimusten tuloksista huolimatta yksinäisyys on suomalaisten hyvinvointia ja terveyttä eniten heikentävä yksittäinen tekijä. Yksinäisyys on myös keskeinen yhteiskunnallisen eriarvoisuuden muoto ja monen hyvinvointiin liittyvän ongelman juurisyy (Saari, 2016, s. 9–10).  

Osalle ruokailijoista ihmisten kohtaaminen ja yhteisöllisyys olivat tärkeämpi asia, kuin ilmainen ateria tai ruokakassin saaminen.

Barometrikyselyssä lähes kaikki diakoniatyöntekijät (94 prosenttia) olivat sitä mieltä, että yhteisöruokailuilla voidaan ehkäistä yksinäisyyttä. Puolet vastasivat kuitenkin myös, että niillä ei voida korvata ruuan jakoa.

Vantaan Yhteinen pöytä -ruokailusta tehdyssä tutkimuksessa ”Leipäjonoista yhteiseen pöytään” keskeinen tulos oli, että yhteisöllisiä ruokahetkiä ja yhdessä syömistä pidettiin mieluisana ja toivottavana tapana järjestää ruoka-apua. Osalle ruokailijoista ihmisten kohtaaminen ja yhteisöllisyys olivat tärkeämpi asia kuin ilmainen ateria tai ruokakassin saaminen. Ruoan ja seuran yhdistelmä oli kuitenkin suurimmalle osalle tärkeintä. Erityisesti he, jotka yleensä söivät yksin, arvostivat muiden seuraa. Ruokailut koettiin myös paikaksi, jossa kaikki ovat samanarvoisia (Larjavaara, 2019, s. 43–57). 

Hävikkiruokaa käyttävät yhteisöruokailut yhdistävätkin niin ekologisen toiminnan, avustustyön kuin sosiaalisuuden tukemisenkin. 

Lähteet 

Alava, H., Kela, A., Nikkanen, A. & Paloviita, P. (2020). Diakoniabarometri 2020. Aina uuden edessä. https://julkaisut.evl.fi/catalog/Tutkimukset%20ja%20julkaisut/r/4087/viewmode=previewview 

Heimolehto, K. (8.9.2020). Hävikkiruoan määrä vähenee niin, ettei sitä enää riitä jaettavaksi kaikille ruokajonolaisille — kysyntä ruoka-avulle kasvanut koko Suomessa. Yle uutiset. Saatavilla 9.10.2020. https://yle.fi/uutiset/3-11531513. 

Hävikkiviikko (i.a.). Tietoa ruokahävikistä. Saatavilla 9.10.2020. https://havikkiviikko.fi/tietoa-ruokahavikista/ 

Kirkkopalvelut (i.a.). Osallistava yhteisö 2019–2021 on monimuotoisen ruoka-avun kehittämishanke. Saatavilla 20.4.2020. https://www.kirkkopalvelut.fi/hyvinvointi/osallistava-yhteiso 

Laihiala, T. & Nick, R. (2020). Koronakriisin vaikutukset ruoka-apuun keväällä 2020. Ruoka-apu.fi. https://ruoka-apu.fi/wp-content/uploads/2020/09/Koronakriisin-vaikutukset-ruoka-apuun_Laihiala-ja-Nick-2020-1.pdf 

Larjavaara, H. (2019). Leipäjonoista yhteiseen pöytää.: Tapaustutkimus Vantaan Yhteinen pöytä-hankkeesta. Helsinki: Helsingin yliopisto. (Pro Gradu, Helsingin yliopisto) 

Ohisalo, M. (2017). Murusia hyvinvointivaltion pohjalla. Leipäjonot, koettu hyvinvointi ja huono-osaisuus. Kuopio: yhteiskuntatieteiden laitos. (väitöskirja, University of Eastern Finland). https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2517-6/urn_isbn_978-952-61-2517-6.pdf 

Ruokavirasto (i.a.). Hävikkiruoka. Saatavilla 9.10.2020. https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/elintarvikeala/elintarvikealan-yhteiset-vaatimukset/havikkiruoka/

Saari, J. (2016). Aluksi: Matkalla yksinäisyyteen. Teoksessa J. Saari (toim.), Yksinäisten Suomi (s. 9–29). Helsinki: Gaudeamus 

Suomen evankelisluterilainen kirkko (2012). Kirkon ympäristödiplomi. Saatavilla 9.10.2020. https://evl.fi/plus/yhteiskunta-ja-kirkko/kestava-kehitys/ymparistodiplomi 

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020091169328