Täällä diakonia, kuuleeko hallitus? Heikompiosaisilta ei saa leikata
Kansalaisten huoli arjessa ja elämässä pärjäämisestä on lisääntynyt. Hallituksen linjaamat sosiaaliturvan leikkaukset kurittavat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevia, kuten taloudellisessa niukkuudessa eläviä lapsiperheitä ja mielenterveys- ja päihdekuntoutujia. Diakoniatyössä kansalaisten hätä kohdataan päivittäin.
Diakonian kentällä on kuluneen syksyn aikana todistettu yhä kasvavaa huolta siitä, miten ihmiset selviytyvät arjessaan. Syynä on uuden hallituksen linjaamat leikkaukset sosiaaliturvaan ja muihin tukiin samanaikaisesti, kun asumisen ja elämisen kustannukset ovat nousseet.
Heikoimmassa asemassa olevat eivät itse kykene vastarintaan. Diakoniatyön ammattilaisten eettinen ja moraalinen vastuu on nostaa näiden ihmisten hätä kuuluviin ja vaatia palveluiden kehittämistä säästötoimista huolimatta.
Taloudelliset leikkaukset kohdentuvat heikoimmassa asemassa oleviin
Poliitikkojen tuttuna mantrana kuultu hokema ”meillä ei ole yksinkertaisesti varaa nykyisen kaltaiseen hyvinvointivaltioon” täyttää uutiskanavat. Tulevien leikkausten uskotaan lisäävän työllistymistä ja vähentävän köyhyyttä. Maamme talous vaatii toimia.
Valitettavasti monet työtään tekevän hallituksen suunnittelemat leikkaukset kohdistuvat ihmisryhmiin, jotka ovat jo heikoimmassa asemassa ja valmiiksi vähävaraisia. Heidän toimeentulonsa ei ole millään mittareilla riittävä, ei edes kattamaan välttämättömiä ja usein varsin niukkoja elinkustannuksia.
Taloudelliset leikkaukset eivät koske vain yksineläjiä tai pariskuntia, vaan ne koskevat myös kokonaisia perheitä ja lasten tulevaisuutta. Elämäntilanteidensa vuoksi nämä ihmisryhmät ovat usein seurakuntien diakoniatyön asiakkaina.
Kurjuuden maksimointi ei tasapainota taloutta
Hallituspuolueet perustelevat sosiaaliturvan leikkauksia pakolla. Suomen valtion taloudesta maalataan mediassa katastrofaalista kuvaa. Sillä pyritään oikeuttamaan epäoikeudenmukaiset toimet.
”Meidän täytyy tehdä nyt kipeitä ratkaisuja” -jankutus herätti myös eräässä ajankohtaisohjelmassa oppositiossa olevan puolueen puheenjohtajalta kysymyksen: ”Onko se oikein, että kaikista ryhmistä aivan erityisesti kaikkein eniten joutuu kärsimään lapsiperheet, ja sillä vielä kaikkein köyhimmät lapsiperheet?” Kysymyksestä seurasi loputon poliittinen jargon asian vierestä, mutta vastausta kysymykseen ei tullut.
Hallituksen tavoitteena on vahvistaa Suomen julkista taloutta kuudella miljardilla eurolla; säästöjen osuus on tästä runsaat neljä miljardia euroa. Tunnettu taloustieteilijä Sixten Korkman on huolissaan huono-osaisuuden kasautumisesta. Hän kysyy: ”Onko varmasti arvioitu, ettei kaikki kaadu määrättyjen ryhmien niskaan”. Korkmanin mukaan leikkausten aiheuttamat inhimilliset ja taloudelliset vaikutukset ovat hyvin pitkäkestoisia. Tätä mieltä on ekonomisti, jonka voisi kuvitella menevän talous edellä kaikessa ajattelussaan ja toiminnassaan. Mitä sanoo sosiaali- ja terveysministeriö? Eikö tämän pitäisi olla juuri heidän asiantuntemuksensa piirissä?
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujat jäävät oman onnensa nojaan
Työelämän ulkopuolella olevat päihde- ja mielenterveyskuntoutujat kuuluvat yhteen kaikista heikoimmassa asemassa olevaan asiakasryhmään. Heidän leipänsä on levällään eri tukien varassa. Tuet eivät myöskään ole riittäviä, ja siksi diakonian avustus ja ruoanjako ovat välttämättömiä. Päihde- ja mielenterveyskuntoutujien energia menee päivittäiseen selviytymiseen, eikä voimavaroja jää kuntoutumiseen.
Työelämän ulkopuolella olevat päihde- ja mielenterveyskuntoutujat kuuluvat yhteen kaikista heikoimmassa asemassa olevaan asiakasryhmään.
Myös kiristynyt tilanne terveyspalveluissa – palveluja ei saa, niihin ei pääse oikea-aikaisesti ja hoitojaksot ovat liian lyhyitä – saa kuntoutumisen ja työllistymisen näyttäytymään entistä mahdottomammalta. Palveluihin pääsyn pitkittyneen tilanteen takia päihde- ja mielenterveyskuntoutujat ovat syrjäytyneet palvelujärjestelmän ulkopuolelle ja jääneet oman onnensa nojaan. Moni on käynyt katkolla mutta pudonnut sen jälkeen tyhjän päälle. Toiset heistä eivät ole puolestaan päässeet psykiatriseen hoitoon sitä tarvitessaan.
Päihdeongelmainen, mutta ei tarpeeksi
Tiukentuneessa taloustilanteessa ei tulisi unohtaa palveluiden kehittämistä. Toimivat, oikea-aikaiset ja asiakaslähtöiset palvelut ovat vaikuttavia. Valitettavasti tällä hetkellä päihdekatkolle mennessään asiakkaan tulee olla paikalla jo aamuvarhain, ja hänen tulee puhaltaa nolla promillea. Vaikeassa päihdekierteessä tämä ei yleensä onnistu. Epäonnistuminen saattaa olla jopa hengenvaarallista.
Päihdekuntoutuksemme viestii siis hoitavansa alkoholisteja mutta ei liian alkoholisteja. Tässä on suuri ristiriita. Eikö palvelut ole juuri heille suunnattu? Käänteinen ilmiö toistuu mielenterveyspuolella. Vaikka asiakas kokee olevansa sietämättömässä hädässä, hän ei pääse osastolle, koska ei ole riittävän sairas. Ylipäätään erikoissairaanhoitoon pääsyä joutuu odottamaan pitkiä aikoja.
Päihderiippuvuuden ja mielenterveyden häiriön kaksoisdiagnoosi on varsin yleinen. Molemmat diagnoosit on luokiteltu mielen sairauksiksi ja ovat täten vaikeasti erotettavissa toisistaan. Onko päihdeongelma seurausta mielenterveysongelmista vai päinvastoin? Jotta päihdeongelmaa voidaan käsitellä, pitää ensin hoitaa mielenterveysongelmat. Mielenterveysongelmia aletaan käsitellä vasta sitten, kun päihdeongelma on hoidettu. Tiedämme myös, että usealla ihmisellä saattaa olla taustalla neuropsykiatrisia oireita ja oikeat diagnoosit ovat saattaneet jäädä tekemättä.
Ihminen tulee kohdata kokonaisvaltaisesti
Diakoniassa ja sosiaalihuollossa asiakkaat kohdataan kokonaisvaltaisesti, diagnooseja erottelematta. Heikoimmassa asemassa olevien haasteet ovat moniulotteisia, ja harvoin yksi toimija voi korjata niitä.
Olisiko jo korkea aika hoitaa päihde- ja mielenterveyspalvelut ihmisarvoiselle tasolle? Voitaisiinko vasta onnistuneen kuntoutuksen jälkeen miettiä, minne nämä valtionvelan pelastajat työllistetään? Nykyisellä menolla ei minnekään.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231110144656