
Kaikista on johonkin työhön –täsmätyöpajassa löydetään täsmätöitä
Hoivan tukipalvelut -hankkeessa etsitään ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalveluiden krooniseen työvoimavajeeseen ja täsmätyökykyisten työllistymisen haasteisiin. Kuluneen kevään aikana kehitetty ja pilotoitu täsmätyöpaja on menetelmä, jossa muotoillaan hoiva-alan välillisiä työtehtäviä täsmätyökykyisen henkilön yksilöllisten voimavarojen mukaan.
Osatyökykyisyydelle ei ole yksiselitteistä määritelmää ja tästä syystä osatyökykyisistä ei ole tarkkaa tilastotietoa. Noin 600 000 henkilöä kokee, että heidän työmahdollisuuksiinsa vaikuttavat pitkäaikaissairaus tai vamma. Työelämässä heitä on noin 300 000. Työelämän ulkopuolella olevista osatyökykyisistä 65 000 haluaisi työskennellä ja arvioi olevansa siihen kykeneviä. Vatesin keräämien tietojen mukaan Suomessa oli helmikuussa 2025 noin 31 500 vammaista tai pitkäaikaissairasta työtöntä työnhakijaa. (Vates, i.a.)
Termi ”osatyökykyinen” on jäämässä pois käytöstä ja tilalle on otettu termi ”täsmätyökykyinen”, koska nykyään pyritään kohdistamaan katseet jäljelle jääneeseen työkykyyn. Täsmätyökykyinen on henkilö, jolla on käytössä osa työkyvystään ja halu ja motivaatio sen käyttämiseen. Täsmätyökykyisiä voivat olla kehitysvammaiset, pitkäaikaissairaat, elämänkriisin kokeneet, erityistä tukea tarvitsevat, pitkäaikaistyöttömät, sekä henkilöt, joiden työ- ja toimintakyky on alentunut vamman, sairauden tai sosiaalisten syiden vuoksi. (TEM, 2023.)
Täsmätyökykyisyys voi olla tilapäistä tai pysyvää. Kukaan ihminen ole koko työuraansa joka hetki sataprosenttisesti työkykyinen, vaan elämässä on erilaisia vaiheita ja ihanteellisesti työn tekeminen voisi mukautua niihin vaiheisiin. Kuka tahansa meistä voi siis olla täsmätyökykyinen jossain vaiheessa elämäänsä.
Täsmätyökykyisten asemaan ja työllisyyden edistämiseen on 2010-luvulla kiinnitetty runsaasti huomiota. Hallituskausittain on toteutettu ohjelmia, joiden tarkoitus on ollut helpottaa täsmätyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista. Työllisyyden kannalta he ovat tärkeä ryhmä, jonka työllistymistä voidaan edistää räätälöimällä heidän työkyvylleen sopivaa työtä. Työelämään osallistuminen on myös täsmätyökykyisten itsensä kannalta merkittävää, sillä se ylläpitää toimintakykyä, edistää osallisuutta ja parantaa toimeentuloa. (Laaksonen, 2025.)
Täsmätyökävelyillä työt näkyviksi
Live-säätiön täsmätyökävelyiden ideana on nimensä mukaisesti jalkautua työpaikalle tai työpisteeseen, ja havainnoida asioita yhdessä moniammatillisesti eri näkökulmista. Täsmätyökävelyn aikana perehdytään työpaikan tiloihin, työtehtäviin, ergonomiaan, ohjeisiin, työturvallisuuteen ja toimintatapoihin. Havainnoinnin ja keskustelun avulla nostetaan näkyville huomaamatta jääneitä työtehtäviä, sekä löydetään mahdollisia kehittämiskohteita.
Täsmätyökävelyllä herätellään keskustelua siitä, millaista osaamista työpaikalla tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Samalla lisätään tietoisuutta täsmätyön mahdollisuuksista, hälvennetään ennakkoluuloja ja vaikutetaan asenteisiin. Kävelyn aikana voidaan saada arvokkaita huomioita myös uusien työntekijöiden perehdyttämiseen.
Hoiva-alan organisaatiossa toteutettu täsmätyökävely tekee näkyväksi välillisiä töitä, joita tekevät koulutetut hoiva-alan ammattilaiset. Välillisiä töitä ovat esimerkiksi ruokailussa avustaminen, kuormien purku, vaatehuolto- ja puhtaanapitotyöt. Näitä työtehtäviä voisi tehdä myös täsmätyökykyinen henkilö, jolla ei ole hoiva-alan koulutusta.
Täsmätyöpajassa muotoillaan täsmätyökykyisille sopivia työtehtäviä
Hoivan tukipalvelut -hankkeessa täsmätyökävelyn jatkoksi on kehitetty ja pilotoitu täsmätyöpaja -menetelmä. Työpajassa tutustutaan kuvitteellisiin täsmätyökykyisten henkilöiden profiileihin, ja muotoillaan hoiva-alan välillisiä työtehtäviä täsmätyökykyisen henkilön yksilöllisten voimavarojen mukaan.
Työpajaan on hyvä saada mukaan eri työtehtävissä olevia työyhteisön jäseniä, sekä esimerkiksi työllisyyspalveluiden ja välityömarkkinoiden edustajia. Ihannetilanteessa mukana on myös täsmätyökykyinen kokemusasiantuntija. Työpajan ohjaa työyhteisön ulkopuolinen fasilitaattori.
Työpajassa tutustutaan kuvitteellisiin täsmätyökykyisten henkilöiden profiileihin, ja muotoillaan hoiva-alan välillisiä työtehtäviä täsmätyökykyisen henkilön yksilöllisten voimavarojen mukaan.
Työpajassa työskentelyyn tarvitaan vain rauhallinen tila, riittävästi aikaa sekä kynät ja paperia.
Osallistujat tutustuvat kuvitteellisiin täsmätyökykyisten henkilöiden profiileihin parityönä tai pienissä ryhmissä. Jokaiselle henkilöprofiilille löydetyt täsmäytetyt työtehtävät kirjoitetaan muistiin lapuille, yksi tehtävä/lappu.
Kun työtehtäviä on ideoitu ja palasteltu, suunnataan ajatukset jo kohti käytännön toteuttamista eli sovitellaan työt sekä täsmätyökykyisen henkilön voimavaroihin että työyhteisön arkeen sopiviksi. Mikä viikonpäivä sopisi näiden työtehtävien tekemiseen parhaiten? Mikä ajankohta päivässä, vai onko ajankohdalla väliä? Kenties vuodenaika? Ja unohtuiko tästä nyt jotain?
Täsmätyöpaja-pilotit
Hoivan tukipalvelut -hankkeessa täsmätyöpajoja pilotoitiin yhteensä viidessä yksityisessä ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikössä Savonlinnassa, Mikkelissä, Mäntyharjulla ja Pieksämäellä. Palveluasumisen yksiköistä työpajaan osallistui hoiva-alan ammattilaisia, hallinnon edustajia, esihenkilöitä ja tukipalvelun työntekijöitä. Eri toimijoiden kohtauttamista edistettiin hankkeen tavoitteiden mukaisesti, sillä työpajoihin osallistui myös työllisyyspalveluiden, välityömarkkinoiden ja nuorisotoimen edustajia. Jokaiseen työpajaan osallistui kuudesta kymmeneen henkilöä.
Moniammatillisissa ryhmissä löydettiin huomattavan paljon hoiva-alan välillisiä työtehtäviä, jotka sisältyvät hoiva-alan ammattilaisten päivittäisiin työtehtäviin. Näistä työtehtävistä osallistujat muotoilivat täsmätyökykyisille täsmäytettyjä työnkuvia. Työllisyyspalvelujen edustajilla oli jo tiedossa muotoiltuihin työtehtäviin mahdollisesti sopivia henkilöitä, joiden työllistymisen edistämisestä he jatkoivat keskustelua palvelutalon johtajien kanssa täsmätyöpajan päätyttyä.
Työpajasta pontta täsmätyökykyisten rekrytointiin
Työyhteisölle täsmätyöpaja on kehittämismenetelmä, jonka avulla uskalletaan tarkastella töitä ja tekemistä uudella tavalla. Pajaan osallistuneen työllisyyspalvelujen asiantuntijan tieto hoiva-alan välillisistä työtehtävistä lisääntyy. Työpajan päätteeksi sovitaan seuraavat käytännön toimenpiteet – miten edetään tästä kohti työllistämistä ja kohtautetaan täsmätyökykyinen työnhakija ja työnantaja?
Täsmätyökävelyn ja -työpajojen avulla lisätään tietoisuutta sotealan välillisistä töistä ja lisätään osaamista tunnistaa niitä sotealan henkilöstön arkipäivän työtehtävistä. Näin lisätään mahdollisuuksia kohdistaa tunnistetut välilliset työt täsmätyökykyiselle ja kohdistaa koulutetun sotehenkilön työaika välittömään työhön.
Työpajamenetelmä sopii oikeastaan mihin tahansa työyhteisöön; se edellyttää ainoastaan aidon kiinnostuksen ja halun työllistää täsmätyökykyinen henkilö, ja ottaa hänet työyhteisön jäseneksi.
Lähteet
Laaksonen, M. (11.3.2025). Osatyökykyisten määrä kasvaa mutta entistä useampi heistä on työssä. Eläketurvakeskus. https://www.etk.fi/blogit/osatyokykyisten-maara-kasvaa-mutta-entista-useampi-heista-on-tyossa/
TEM. (2023). Työkykyohjelma 2019-2023. Loppuraportti. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työelämä, 2023:21. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164849/TEM_2023_21.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Vates. (i.a.) Osatyökykyisten tilastot Suomessa. https://vates.fi/tietopaketit/osatyokykyisten-tilastot-ja-tietopaketti/
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025041125758
Hoivan tukipalvelut
- Hankkeessa kehitetään vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien ohjautumista valmennuspalvelujen kautta tukityöntekijäksi hoiva-alalle
- Sote-organisaatioiden työntekijöille tarjotaan koulutuksia ja valmennuksia, joilla pyritään edistämään tukityöntekijöiden rekrytointia.
- Toteuttajana on Diak.
- Hankkeen toiminta-aika on 1.2.2024 – 31.3.2026 ja se saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastolta, kansallinen rahoittaja on Etelä-Savon Ely.