Sosiaalinen osallisuus
Eriarvoisuus on lisääntynyt yhteiskunnassa, ja osallisuuden ja osallistumisen haasteet ovat erilaisia kuin aikaisemmin. Diak tuottaa tietoa ja menetelmiä siihen, miten parantaa ihmisten osallisuutta yhteiskunnan, yhteisön ja yksilön tasolla.
Artikkelit
-
Onko vuorovaikutus verkossa oikeaa diakoniatyötä?
Suomessa ollaan siirtymässä digiaikaan. Pitäisikö myös diakoniatyötä tehdä aiempaa enemmän verkossa?
-
Sujuvasti kohti koulutuspolkua
Diakin yhteistyö toisen asteen oppilaitosten kanssa mahdollistaa helsinkiläisille maahanmuuttajille ammattikorkeakouluopintoihin tutustumisen.
-
Maahanmuuttoasiat ovat moninaisia ja haasteellisia Helsingissä
Suomessa pyritään tukemaan maahanmuuttajien kotoutumista monin tavoin. Elämisen olosuhteet ovat kuitenkin hyvin …
-
Tärkeintä on ihmisen kohtaaminen
Suomalainen työelämä on monimuotoistunut ja monikulttuuristunut etenkin 2000-luvulla. Nyt ja tulevaisuudessa sosiaali- …
-
Ryhmästä voimaa
Ryhmäytyminen voi ehkäistä yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Siksi sitä on syytä opetella läpi …
-
Romanilapset ja -nuoret kaipaavat kannustusta
Romaninuoret eivät käy koulua. Romaninuoret rötöstelevät. Romaninuoret eivät mene töihin, eivät osallistu. …
-
Sukupuolen ja eriarvoisuuden tarkastelussa olennaista on ihmisen oma kokemus
Hyvinvointiharha saattaa syntyä, kun köyhyydestä ja hyvinvoinnista käydään julkista keskustelua. Mittaamme usein vain osaa ilmiöistä, …
-
Tulkkauspalveluiden tasa-arvoisuus ja tasavertaisuus taattava kilpailutuksissa
Suomi on kehittänyt viime vuosikymmeninä tulkkauspalveluita niin, että ne tukevat esteetöntä tiedonsaantia …
-
Voiko turvapaikanhakija olla osallinen?
Riikka Halonen pohtii artikkelissaan, mitkä ovat turvapaikanhakijoiden osallisuuden rajat, ja kuinka tukea …
-
Eriarvoisuus on monen tekijän summa
Kokemuksellisuus on tärkeä lähtökohta hyvinvoinnin ja huono-osaisuuden tarkastelussa. Ihmiset tekevät hyvin ison …
-
Katse näkymättömiin nuoriin
”Jos jonkun säikyttää liian monta kertaa, hän muuttuu näkymättömäksi", kertoi Muumimamma näkymättömän …