Työelämäyhteistyö
Diak tekee julkishallinnon, järjestöjen, kirkon ja yksityisen sektorin kanssa yhteistyötä mm. tutkimus- ja kehittämishankkeissa, opinnäytetöissä ja muissa opiskelijaprojekteissa sekä työharjoitteluissa.
Artikkelit
-
Kansalaisyhteiskunta otettava mukaan sote-palveluiden järjestämiseen
Sote-uudistuksen myötä toimintansa aloittaneet hyvinvointialueet järjestäytyvät parastaikaa tuottamaan palveluitaan. Kansalaisyhteiskunnan toimijoilla on …
-
Sosiaalisten innovaatioiden merkitys tunnistettava nykyistä paremmin
Ammattikorkeakoulujen tuottamat sosiaaliset innovaatiot auttavat ratkomaan myös sosiaali- ja terveysalan kiperiä ongelmia. …
-
Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden harjoitteluiden ohjauskorvausten käytännöt muuttuivat
Harjoitteluiden ohjauskorvausten käytäntö muuttui vuoden 2023 alusta lähtien. Tähän asti ammattikorkeakoulut ovat …
-
Kehittämisprojektit valmentavat sosionomiopiskelijoita työelämään
Tulevilta sosiaalialan ammattilaisilta vaaditaan yhä enemmän projektinhallinnan, yhteiskehittämisen ja arvioinnin taitoja. Paras …
-
YAMK-tutkinto palvelee työelämää
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto tuottaa vahvaa osaamista, mutta sen hyötyjä tunnetaan työelämässä vielä verrattain …
-
Hävikin logistiikkakeskus oppimisen ja voimaantumisen kehtona
Oulun Prikka kiertoon -logistiikkakeskuksen toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Keskuksen arki on …
-
Varhaiskasvatusala tarvitsee sujuvia koulutuspolkuja
Varhaiskasvatuksessa on huutava pula kelpoisuusehdot täyttävästä henkilöstöstä, eivätkä haasteet näytä poistuvan lähiaikoina. …
-
Hyvä perehdytys tukee työssä jaksamista
Onnistunut perehdytys hyödyttää niin työpaikkaa kuin työntekijää. Helsingin kaupungin neuvolatyöhön kehitetty perehdytysopas …
-
Työhyvinvointia valmennuksella
Resurssit riittämään -hankkeessa on selvitetty, miten ammattikorkeakoulussa voitaisiin keventää opetushenkilöstön kuormitusta, tukea …
-
Opiskelijoiden tuki ja ohjaus diakoniatyön harjoittelussa
Seurakuntaharjoittelu on kirkon alan opiskelijoiden opintopolulla merkittävä ajanjakso. Tällöin opiskelijat pääsevät tarkastelemaan …
-
Opiskelijayhteistyö vastaa rekrytoinnin haasteisiin
Seurakunnat voivat helpottaa rekrytointia tekemällä yhteistyötä kirkon alalle opiskelevien kanssa. Koska opinnoista …
-
Uusi tutkimusavaus: seurakuntien toiminnan muutos ja alueelliset kehitystrendit
Opiskelijatutkijat tekevät opinnäytetöinään merkittävää perustutkimusta. Diak kartoittaa laadullisen haastattelututkimuksen keinoin 25 suomalaisen …